Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry
Kuljen
satunnaisesti työmatkoja bussilla ja niistä matkoista on jäänyt mieleen
joitakin keskustelun pätkiä ja pohdintoja myös työllisyyteen liittyen.
Negatiivisin bussimuistoni palautuu erääseen rasismin vastaiseen viikkoon, kun Lieksa-Joensuu-bussissa
sain muistutuksen siitä, miksi sellainen viikko tarvitaan. Nuoret
kanssamatkustajat pohtivat muun muassa, miksi maahanmuuttajat vievät työt ja
elävät suomalaisten verorahoilla. Väärin oli siis sekä käydä töissä että olla
käymättä.
Myös
kantaväestön työssäkäynnin velvollisuudet ja oikeudet puhuttavat bussissa. Eräänä
aamuna kuulin seuraavanlaisen keskustelun.
Matkustaja
1: Ootkos sie
menossa sinne Jokikadulle?
Matkustaja
2: Niin, Jokikatu
8, onhan se sen osoite. (Joensuun kuntouttavan työtoiminnan työpajan osoite)
Matkustaja
1: Joo. Niin
miekin olin siellä ensin ja nyt oon tässä Noljakassa.
Matkustaja
2: Kun 3 vuotta työttömänä kotona makkaa niin sitten ne laittaa jonnekin.
Matkustaja 1: Niin. Kolme vuotta
se oli miullakin työttömänä. Se oli ihan mukava se Jokikatu, pääsi tekemään
käsillä kaikkea.
Matkustaja
2: Onhan se
hyvä edes yksi päivä.
Matkustaja 1: Niin joo. Ja
laittaahan ne sitten enemmänkin – jos jaksaa.
No nyt kun jutellaan niin meinasin jo
unohtaa jäädä oikeella pysäkillä. Eipä
muuta kun työn iloa!
Matkustaja 2: No
sitä samaa!
Kanssamatkustajiani kuunnellessani ajattelin ensiksi puhujan suhtautuvan negatiivisesti siihen, että hänet on ”laitettu” työtoimintaan. Pidemmälle kuunnellessani paljastui, että hän olikin oikeastaan tyytyväinen siitä, että oli päässyt tekemään jotain - edes yhtenä päivänä viikossa.
Elämäntilanteita on erilaisia. Joskus tuntuu, että pystymme ohjaamaan elämäämme ja joskus taas koemme ajelehtivamme eteenpäin ulkoapäin ohjatussa virrassa. Ihanteellista tietysti olisi, ettei ketään tarvitsisi laittaa mihinkään, vaan työtön henkilö voisi itse omien voimavarojen mukaan kantaa kortensa yhteiseen kekoon esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistoimintaan jossakin järjestössä. Näinhän monet tekevätkin tai sitten esimerkiksi auttavat tukea tarvitsevia omaisiaan. Ja kyllähän aktiivinen työnhakukin käy ajoittain ihan työstä. Toisaalta aina ei ole voimavaroja etsiä sopivaa tekemistä itse tai joskus toiminta, johon lähtee aluksi hieman vastahakoisesti, voikin osoittautua parhaaksi asiaksi pitkään aikaan.
Lähteminen uuteen työhön, kuntouttavaan työtoimintaan tai vapaaehtoistyöhön ei ole aina helppoa, mutta usein se palkitsee ja vie eteenpäin. Yksi päivä viikossa kuntouttavassa työtoiminnassa voi johtaa kohta useampaan päivään ja kuntouttavasta työtoiminnasta taas voi jatkaa esimerkiksi KAJO-keskuksen kautta palkkatukitöihin yhdistykseen ja sieltä taas eteenpäin uusiin työtehtäviin tai opiskelemaan. Bussissa matkustajat olivat päässeet yhden askeleen eteenpäin ja toivon todella, että heidän kohdallaan se aukaisi taas uusia polkuja.
Bussissa kohtaamiset ovat lyhyitä ja työtilannetta tai muuta hyvinvointia ei välttämättä ihmisestä päällepäin näe, vaikka joskus luuleekin näkevänsä. Eräänä aamuna bussiin nousi nuorehko nainen, jonka fyysinen olemus, ylipaino, likaiset hiukset, virttyneet vaatteet, ei vastannut kovinkaan paljon sitä wellness-ihannetta, jota mediasta näkee. Ajattelin, että nainen varmaankin on työtön, eikä muutenkaan kovin hyväosainen. Ehkä hän olikin työtön, en tiedä. Se ei kuitenkaan ollut koko kuva hänestä. Naisen mukana bussiin nousi tämän pieni poika. Ennen kuin bussi ehti kunnolla lähteä liikkeelle, poika nousi penkilleen puoliseisovaan asentoon ja alkoi kuuluttaa meille kanssamatkustajille iloisella pienen pojan äänellään: ” Minun äitini on maailman paras! Koko maailman paras äiti on minulla.” Hymyilin koko sen aamun.
Elämäntilanteita on erilaisia. Joskus tuntuu, että pystymme ohjaamaan elämäämme ja joskus taas koemme ajelehtivamme eteenpäin ulkoapäin ohjatussa virrassa. Ihanteellista tietysti olisi, ettei ketään tarvitsisi laittaa mihinkään, vaan työtön henkilö voisi itse omien voimavarojen mukaan kantaa kortensa yhteiseen kekoon esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistoimintaan jossakin järjestössä. Näinhän monet tekevätkin tai sitten esimerkiksi auttavat tukea tarvitsevia omaisiaan. Ja kyllähän aktiivinen työnhakukin käy ajoittain ihan työstä. Toisaalta aina ei ole voimavaroja etsiä sopivaa tekemistä itse tai joskus toiminta, johon lähtee aluksi hieman vastahakoisesti, voikin osoittautua parhaaksi asiaksi pitkään aikaan.
Lähteminen uuteen työhön, kuntouttavaan työtoimintaan tai vapaaehtoistyöhön ei ole aina helppoa, mutta usein se palkitsee ja vie eteenpäin. Yksi päivä viikossa kuntouttavassa työtoiminnassa voi johtaa kohta useampaan päivään ja kuntouttavasta työtoiminnasta taas voi jatkaa esimerkiksi KAJO-keskuksen kautta palkkatukitöihin yhdistykseen ja sieltä taas eteenpäin uusiin työtehtäviin tai opiskelemaan. Bussissa matkustajat olivat päässeet yhden askeleen eteenpäin ja toivon todella, että heidän kohdallaan se aukaisi taas uusia polkuja.
Bussissa kohtaamiset ovat lyhyitä ja työtilannetta tai muuta hyvinvointia ei välttämättä ihmisestä päällepäin näe, vaikka joskus luuleekin näkevänsä. Eräänä aamuna bussiin nousi nuorehko nainen, jonka fyysinen olemus, ylipaino, likaiset hiukset, virttyneet vaatteet, ei vastannut kovinkaan paljon sitä wellness-ihannetta, jota mediasta näkee. Ajattelin, että nainen varmaankin on työtön, eikä muutenkaan kovin hyväosainen. Ehkä hän olikin työtön, en tiedä. Se ei kuitenkaan ollut koko kuva hänestä. Naisen mukana bussiin nousi tämän pieni poika. Ennen kuin bussi ehti kunnolla lähteä liikkeelle, poika nousi penkilleen puoliseisovaan asentoon ja alkoi kuuluttaa meille kanssamatkustajille iloisella pienen pojan äänellään: ” Minun äitini on maailman paras! Koko maailman paras äiti on minulla.” Hymyilin koko sen aamun.
