29.6.2016

Äänellä on väliä


Lähiaikoina olemme seuranneet  Brexitiä ja siihen liittyvää vellontaa puoleen ja toiseen. Esiin on noussut kipeällä tavalla demokratia ja sen yllätyksellisyys. Tiedotusvälineistä olemme lukeneet mielipiteitä siitä, että ihmiset ovat ”äänestäneet väärin”. Lisäksi julkisuudessa on esitetty kertomuksia siitä kuinka yksittäiset ihmiset ovat olleet hämillään siitä kuinka vitsillä tai protestina annettu ääni onkin oikeasti merkinnyt ja lopulta johtanut suuriin seurauksiin.  

Ottamatta kantaa itse asiaan, olen tarkkaillut kiinnostuneena tapahtumien kulkua. Olen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:llä työskennellyt osallisuuteen ja asukasdemokratiaan liittyvien asioiden parissa. Osallisuuden menetelmien kehittämisen ja osallisuustiedon levittämisen lisäksi olemme tiiviissä yhteistyössä Siun soten kanssa keränneet tietoa ja palautetta asukkailta sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilasta ja kehittämistarpeista. Olen iloinen, että Siun soten kehittämisen lähtökohdaksi on otettu asukkaiden ja työntekijöiden tarpeet ja osallisuus aivan alusta lähtien. Käytännön työ asukasosallisuuden parissa on peilautunut äänestyskeskusteluun ja herättänyt ajatuksia.

Oma ääni on nykyjärjestelmässä vaikea saada kuulumaan. Äänestysaktiivisuus on laskenut samaan aikaan kun erot vauraudessa ja hyvinvoinnissa ovat kasvaneet. Voimattomuus koskettaa yhä suurempia kansanryhmiä ja samalla nousee esille voimia, joille vihaisten ja osattomuutta kokevien äänet ovat astinlauta valtaan. Ihmettelemmekö lopulta kohta kaikki miten tässä näin kävi, kuka meistä oikeasti halusi yhteiskunnan jota nyt olemme pelottavaa vauhtia rakentamassa?

Onneksi olen viimeisen vuoden aikana kulkenut työtovereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa pitkin Pohjois-Karjalaa kuulemassa ja kuuntelemassa ihmisiä, heidän arjestaan lähteviä toiveita ja kehittämisehdotuksia. Palaute on ollut välillä kirpeää, mutta kun pahaa oloa ja ärtymystä on saatu purettua ja kokemuksia on käyty läpi, on syntynyt hedelmällistä vuoropuhelua, jonka antimet on voitu siirtää osaksi palveluiden kehittämistä. Uskon, että me voimme ja meidän pitää kuulla samalla tavalla ihmisiä myös muissa yhteiskuntaamme liittyvissä asioissa. 

Nyt on hyvä hetki kaikkien mahdollisten toimijoiden ottaa osallisuus omiin käsiin ja ojentaa se myös eteenpäin. Osallistaminen ja osallistuminen vaatii tahtoa ja työtä, mutta rikkinäisen yhteiskunnan korjaaminen vaatii niitä vieläkin enemmän.









   


Soile Nyman, suunnittelija
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

14.6.2016

Osattomasta osalliseksi



Anna-Maria Isola ja Esa Suominen pohtivat vastikään ilmestyneessä kirjassaan Suomalainen köyhyys huono-osaisuutta ja eriarvoistumista ihmisten tarinoiden ja kokemusten kautta.

Mitkä ovat ne tekijät, jotka saavat ihmisen kokemaan osallisuutta: kuulumista yhteisöön, halua vaikuttaa ja ottaa vastuuta omasta ja lähiyhteisön elämästä. Mitä ovat ne rakenteelliset epäkohdat, jotka estävät eri syistä uloslyötyä mutta kaikkensa yrittävää kipuamasta takaisin?

Suomalainen yhteiskunta on muuttunut 90 -luvun laman jälkeen eriarvoisemmaksi: varallisuuserot ovat kasvaneet, köyhyys ja pitkäaikaistyöttömyys ovat lisääntyneet.  Pitkäaikaistyöttömyys on yksi köyhyyttä aiheuttava ja ylläpitävä ongelma: 1980 –luvun lopulla pitkittyneesti työttömiä oli 3000 -4000 henkilöä, nyt heitä on yli 100 000. Lapsiperheköyhyyden kasvu on hälyttävää ja on kaksinkertaistunut viimeisen viidentoista vuoden aikana.   Asuinalueiden eriytyminen vahvistaa köyhien alaluokan syntymistä,  vapaa kouluvalinta eriarvoistaa lapset lähikouluihin ja parempiin kouluihin ja murentaa tasa-arvoista suomalaista koulujärjestelmää.

Kaikki tämä johtaa sosiaalisen etäisyyden kasvuun ihmisten välillä. Asenteet kärjistyvät ja ymmärrys vähenee, syntyy helpommin solidaarisuusvajeita ja empatiakuiluja. On yhä vaikeampi argumentoida köyhyyttä vähentävien yhteiskunnallisten uudistusten puolesta. Paremmassa asemassa olevilla on vaikeuksia arvostaa huonommassa asemassa olevia. Köyhyys näyttäytyy tyhmyytenä ja työttömyys laiskuutena. Juho Saari onkin osuvasti todennut, että mitä kauempaa työtöntä katsoo, sitä laiskemmalta hän näyttää!

Ihmisarvon keskeinen ulottuvuus on mahdollisuus kokea itsensä arvokkaaksi.  Tänä päivänä on ihan liikaa itsensä tarpeettomaksi  ja arvottomaksi kokevia ihmisiä. Yhteiskunnallisen puheen keskiössä on talous, mutta silti unohtuu, että huono-osaisuus tulee monella tavalla kalliiksi. Miksi huolehtia itsestä, jos itsellä ei ole tarkoitusta ja merkitystä. Jos ihminen ei tunne olevansa tunnustettu ja osallinen, terveyden edistämiseen ja huono-osaisuuden poistamiseen syydetyt rahat valuvat kankkulan kaivoon. Puhe arvokkuudesta ei tällöin ole pehmeä vaan kova fakta!

Pitkäaikaistyöttömyys aiheuttaa usein sekä köyhyyttä että häpeää ja vastavuoroisten ihmissuhteiden solmimisen vaikeutta. Ihmisen yhteys tavalliseen suomalaiseen elämään häviää. Vaikeus liittyä yhteisöihin etäännyttää vähemmän arvokkaaksi itsensä kokevat demokraattisesta järjestelmästä. Ei uskota, että voi vaikuttaa. Tämä on myös alusta itseä heikompien alistamiselle ja koville asenteille mm turvapaikanhakijoita kohtaan  sekä sosiaalisen eheyden säröilylle.

Pohjois-Karjalassa Siun Soten asukasilloissa on pohdittu monin eri tavoin sitä, miten palvelut vastaisivat paremmin asukkaiden tarpeita ja miten ihmisten ääni kuuluisi sekä palveluja että ylipäätään yhteiskuntaa kehitettäessä. Palvelujärjestelmällä on huoli ns paljon palveluja käyttävästä väestönosasta, heistä, jotka sekä tulevat järjestelmälle kalliiksi, mutta joita myös juoksutetaan luukulta toiselle ilman näkyvää tai vaikuttavaa tulosta.

Asiantuntijuuden ja palvelujärjestelmän suuri haaste on ihmisen kohtaaminen dialogisesti.  Omavastuusta kyllä puhutaan, mutta motivaation ja tahdon vahvistumiseen tarvitaan aitoa kohtaamista ja  kuulemista, arvokkuuden tunteen palauttamista, joka voi johtaa osallisuuden kokemukseen ja huono-osaisuuden karistamiseen, kykyyn ottaa vastuuta. Tarvitaan myös parempaa ymmärrystä kansalaisyhteiskunnan toiminnasta. Toimenpiteiden kohteena olevan asema on raskas ja epätasa-arvoinen. Yhdistyksistä, vapaasta kansalaistoiminnasta ja yhteisöistä voi löytyä paikkoja oman toimijuuden ja osallisuuden kokemuksen vahvistumiselle.

Kirjoittaja:















Elina Pajula, toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry