12.4.2017

Yksin ei pääse lähtemään

Millä tavoin sinä mieluiten annat palautetta erilaisista palveluista? Näin digiaikana moni vastaa erilaisiin kyselyihin netissä tai lähettää palautetta sähköisten palautelomakkeiden avulla. Oman alueensa tai erilaisten palvelujen kehittämiseen toiset osallistuvat erilaisissa raadeissa tai vaikka keskustelu- ja kuulemistilaisuuksissa. Miten sinä asukkaana olisit valmis osallistumaan palvelujen kehittämiseen?

Jalkauduin helmikuussa haastattelemaan ikäihmisiä asukas- ja asiakasosallisuuden teemoilta. Haastateltavia oli yhdeksän, iältään he olivat 70–89-vuotiaita. Tarkoituksenani oli selvittää, millä tavoin he mieluiten antaisivat palautetta sosiaali- ja terveyspalveluista, miten he asukkaana haluaisivat osallistua palvelujen kehittämiseen ja millaiset asiat voivat olla esteenä näihin osallistumiselle. Haastatteluissa kävi ilmi, että niin sanotuille perinteisille palautteenantokanaville, kuten puhelinsoitoille, kirjeille ja suulliselle palautteelle, on edelleen tarvetta. Toisena isona teemana haastatteluista nousi terveystekijöiden merkitys osallisuuteen ja palvelujen kehittämiseen osallistumiselle. Erityisesti fyysisen toimintakyvyn heikentyminen vaikeuttaa osallistumista monin tavoin. Lisäksi henkilökohtaisen tiedottamisen merkitys korostuu.

”Arkuus voi olla este, ei uskalla avata ääntä kun tämmöinen tavallinen ihminen ei mitään tiedä.” Palvelujen kehittämiseen asukkaana haastateltavat osallistuisivat mieluiten keskustelu- ja kuulemistilaisuuksissa. Toisaalta niihin osallistuminen koettiin haastavaksi huonontuneen fyysisen toimintakyvyn takia. ”Ei välttämättä tule lähdettyä mihinkään, kun ei yksin pääse.” Yksin ei pääse lähtemään ja taksiin ei aina ole varaa, ystäviäkään ei aina viitsi vaivata. Muita esteitä palvelujen kehittämiseen osallistumiselle haastateltavien mukaan oli tiedon puute. Tiedonsaannin parantamiseksi toivottiin esimerkiksi henkilökohtaista kutsua keskustelu- tai kuulemistilaisuuteen.

”Olen ollut hirveästi yhdistyksissä mukana, tukihenkilönä. Nykyään ei ole enää mahdollisuutta, kun olen niin huonokuntoinen.” Moni haastateltavista kertoi olleensa aktiivisesti mukana erilaisten järjestöjen ja yhdistysten toiminnassa, mutta nykyisen terveydentilan olevan sellainen, ettei mukana oloa koettu enää mahdolliseksi. Terveydellä on suuri vaikutus osallisuuteen ja osallistumiseen. Fyysisen toimintakyvyn heikentyminen vaikeuttaa osallistumista asukkaana sekä voi heikentää osallisuuden kokemuksia niin yksilö- kuin yhteisötasolla.

Järjestöjen toiminta miellettiin tärkeäksi. Voisivatko järjestöt olla jollain tavalla mukana kehittämässä palveluja? ”Kyllä pitäisi olla kehittämässä, senioreita pitää saada mukaan, ettei jää kotiin.” Haastateltavat ehdottivat, että järjestöjen tulisi olla mukana palvelujen kehittämisessä, esimerkiksi keskustelemalla ja viemällä asioita eteenpäin.
 
Haastattelemani henkilöt olivat kaikki naisia. Tärkeää olisi ollut kuulla myös ikämiesten ajatuksia siitä, kuinka he haluaisivat osallistua palvelujen kehittämiseen. Henkilökohtainen kutsu tai tiedote tuli esille monissa haastateltavien vastauksissa. Olisi mielenkiintoista myös tietää, miksi henkilökohtaista tiedottamista kaivattaisiin lisää. Onko kaikessa tietotulvassa vaikea löytää, mikä tieto koskettaa itseä tai onko tieto sellaisessa muodossa, että se saavuttaa vastaanottajansa?














Alina Kolppanen, harjoittelija Karelia AMK
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry