Potentiaalisesti onnelliset

Miten hyvinvointia vaalitaan? Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on juuri nyt tapetilla maakuntauudistuksen myötä. Huolenaiheena on ollut, jääkö kuntien ennaltaehkäisevä työ puuhasteluksi maakuntarakenteiden varjoon. Kysymys on siksi äärimmäisen tärkeä.

Olen nyt vuoden ajan kuullut kaiken maailman sote-muutosjohtajien puheita siitä, kuinka hyvinvointia edistävässä kunnassa lenkkipolut pidetään kunnossa, ja teatterikin löytyy. Onko tämä todella parasta, mihin pystymme? Ei riitä, että hyvinvointityö nähdään sellaisena kuin se nyt on, vaan täytyy tähdätä nykytilaa parempaan. Suomi on ehkä ollut monella mittarilla onnistunut projekti, mutta keskiarvot eivät lämmitä kenenkään mieltä. Jos et ole onnellinen, se ei lohduta, että keskimäärin olemme rahtusen onnellisempia kuin jokin toinen porukka.

Aikanaan järjestöt tekivät minut osaltaan onnelliseksi. Miksi ihmeessä, kysyt ehkä. Onnellisuuteni rakentui tietenkin monen tekijän varaan – minulla oli toki jo monenlaisia hyviä osumia elämän onnenpyörässä takana. Järjestöjen osalta kyseessä oli ennen kaikkea kourallinen samalla tavalla ajattelevia, intohimoisia ihmisiä. Joskus jo se, että on mahdollista tavata heitä säännöllisesti, on iso askel kohti onnellisuutta. Onnistuminen yhdessä ja yhteisille epäonnistumisille nauraminen ovat toinen askel.

Kävin usein teatterissa. Kuuntelin nuorisoteatterien huikeita tekstejä, jotka avasivat minulle uusia tapoja ajatella. Joskus tekstit sanoittivat maailmaa juuri niin kuin siitä itse ajattelen. Lauloin kuorossa, jossa ei tarvinnut käsitellä vaikeita asioita; riitti, että lauloi suurin piirtein kuten vieressä istuvat. Joskus kävin kapuamassa Karelian Kiipeilijöiden kiipeilyreittejä. Minä en juurikaan pidä liikunnasta, ja silti he saivat minut liikkumaan.

Olipa onnellisuuteni kenen ansiota tahansa, yksi asia on selvä. Ilman paikallisia järjestöjä elämä olisi tyhjää. Kaikki eivät asioi juurikaan terveyskeskuksissa eivätkä koe kaipaavansa ohjausta tai tukea. Mutta vastavoimat käyvät kädenvääntöä minussa, ja niin ne vääntävät kättä myös sinussa. Olemme jokainen potentiaalisesti onnellisia tai onnettomia, ja tähän ennaltaehkäisevä työ pyrkii vaikuttamaan. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen tähtää lopulta onnellisuuden voittoon.

On selvää, että järjestöillä ja yhteisöillä on yllättävän monessa elämän kohdassa roolia. Jos paikallisten järjestöjen asema tehdään epämääräiseksi, vapaaehtoiset uupuvat ja moni ihmisille tärkeä toiminta lakkaa. Järjestöjä tulee tukea joka suunnalta ja kaikin keinoin. Toimiva järjestö ei saa joutua väliinputoajaksi, jonka tukeminen ei oikein kuulu kenenkään vastuulle. Tarvitaan leppoisa, salliva ilmapiiri järjestötoiminnalle.

Järjestöaktiiveja väsyy jo nyt. Työtä on aina enemmän kuin aikaa, ja kun intohimo ajaa eteenpäin, on vaikeaa sanoa ei. Jos nämä kultaiset ihmiset väsyvät monimutkaiseen toimintaympäristöön ja sekalaisiin tukimenettelyihin, miten käy onnellisuudelle? Silloin ne, joita huvittaa lenkkeillä, ovat häviävä, naurettava vähemmistö.

 

Aino Leppänen

Kirjoittaja toimii yhteistyökoordinaattorina Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys täyttää tänä vuonna 80 v

Kirjoitus on julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa P-K Sotun juhlavuoden Ihmisen asialla -sarjassa 18.3.2018

Tippuiko sosiaalinen kyydistä?

”Sehän on ihan samanlaista kuin vaikkapa saippuan tuotanto”, sanoi johtamiskonsultti sosiaalipalveluista runsaat kolmekymmentä vuotta sitten. Esimerkiksi vanhusten ja vammaisten ihmisten jokapäiväistä elämää mahdollistava apu ja tuki ovat sosiaalipalvelua.

Niinhän se sitten meni. Ihmisten välisistä palveluksista tuli palveluja, tuotteita ja tuotantoa ja kunnan asukkaista asiakkaita. Pian alettiin kilpailuttaa. Liiketoiminnasta saatiin uudet sanat ja eurotuloksen seurannasta mittarit. Tänään tuotanto keskittyy. Palvelujen monipuolistajiksi 1990-luvulla toivotut pien- ja perheyritykset alkavat olla vain perinnetietoa. Kunnalliset ja muut yleishyödylliset tuottajat pyörivät samoissa tuotantomyllyissä voimatta vahvuuksiaan käyttää. Kustannustehokkaiksi hiotuissa tuotantoprosesseissa vanhukset, eri tavoin vammaiset ihmiset sekä lastensuojelua tarvitsevat lapset soljuvat valvontateknologian seuraamina.  Talouslehdet kirjoittavat hoivateollisuudesta sijoittajanäkymineen, investointeineen, nousevine ja laskevine kursseineen. Liiketoiminnalla on taipumus hakea kasvua, valloittaa markkinoita ja yhä parempia tuloksia. Rahoittajina jatkavat kuitenkin veronmaksajat, viimekädessä.  Tätäkö halusimme? Kaikkihan tätä olimme ylös rakentamassa. Jäikö jokin huomaamatta?

”Lähin omainen on viranomainen”, väitettiin vielä 1990-luvulla. Pelättiin, että viranomaissuhteet syrjäyttävät ihmisten väliset omaehtoiset sosiaaliset suhteet ja toimeliaisuuden. Enää siitä ei pelkoa ole. Onko viranomaisen sijaan astunut jo hoivafirman myyntihenkilö, ehkä pian algoritmi?

Sosiaalipalvelujen etuliite ”sosiaali” kertoo ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta.   Välittäminen, vastuunotto ja huolenpito toisistamme ovat myös sosiaalista. Suomen historian tunnetuin sosiaalisen periaate taitaa olla: ”veljeä ei jätetä”. Luottamus on tunnetusti parisuhteen, ystävyyden ja eri yhteisöjen ja yhteiskunnan perustus. Luottamusta tuskin voidaan tuotteistaa ja hinnoitella.  Sosiaalisissa palveluissa apu tai tuki on tarpeen ja tilanteen mukaista, yhdessä sovittua. Apu ja tuki eivät katkea ostosopimuksen, tuotekuvauksen tai palvelustelin normin täytyttyä. Toisenkin lasin vettä janoonsa saa lisälaskutuksen käynnistymättä.

 Erilaiset ja eri tarpeisiin luodut sosiaalipalvelut on aikaansaatu yhdistystoiminnoin ja muun kansalaisten omaehtoinen toimeliaisuuden ansiosta alkaen 1800-luvun puoliväliltä. Innovaatiot ovat nostetut arjen keskeltä ja vaihe vaiheelta parannetut. Ensiksi kunnat ja viimeksi yritykset ovat ottaneet omakseen kansalaisyhteiskunnan aikaansaannokset, mutta onko sosiaalinen, koko toiminnan ydin pudonnut kyydistä?

Varttuneeseen ikään yltänyt Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys vuosikymmenestä toiseen yhdistänyt maakunnan ihmisiä ja yhteisöjä luottamuksen vahvistamiseksi. Yhdistys on kirvoittanut uusia näkökulmia ja toimintoja ajan tarpeisiin. Lähiajan urakkana saattaa olla sosiaalisen jälleenrakennus.

Markku Niemelä
sosiaalineuvos

Kirjoittaja toimii Kehitysvammaisten palvelusäätiön vanhempana neuvonantajana sekä

kansalaisjärjestötoimijana mm. Vammaisfoorumin hallituksessa

Markku Niemelä toimi aktiivisesti  Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen  hallituksessa 1990 -luvulla ja puheenjohtajana vv 1998-2000

Tämä blogi on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa kolumnina yhdistyksen 80 v juhlavuoden Ihmisen asialla -sarjassa 9.3.2018