Miksi nuori mies ei liiku?

Matleena Pekkanen, Työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Muun muassa tätä kysymystä käsiteltiin viime viikolla
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen,  Itä-Suomen yliopiston sekä Sosiaalipoliittisen  yhdistyksen Joensuun paikallisosaston järjestämässä perinteisessä Jäidenlähtöseminaarissa: Kunnes terveys meidät erottaa!

Suomalaisten hyvinvointi ja terveyden taso on jatkuvasti kohentunut, mutta samanaikaisesti terveyserot kansalaisten kesken ovat kasvaneet. Tutkijat tietävät ja yleisesti tunnustavat, että merkittävin terveyserojen aiheuttaja on ihmisen sosioekonominen asema; tuloerot korreloivat terveyseroja. Tulotason lisäksi sosioekonomisia tekijöitä ovat elämäntyyli, koulutus, ammatti ja työmarkkina-asema. Koulutus muokkaa ihmisen arvomaailmaa ja vaikuttaa ammattiuraan, jonka vaikutukset ulottuvat työ- ja elinoloihin, toimeentuloon sekä käyttäytymiseen. Tästä pääsemme otsikon nuoreen mieheen.

Liikuntatieteen maisteri Kati Kauravaaran liikuntasosiologian väitöskirja tarkastelee ammattikoulua käyvien liikkumattomien nuorten miesten arkea. Kauravaaran mukaan kyse ei ole nuoren miehen kapinasta liikuntasuosituksia vastaan, vaan liikkumattomuus on nuorelle miehelle vapautta ja itsensä arvostamista. Nuorelle miehelle on tärkeää hengata kavereiden kanssa, autoilla, katsoa televisiota sekä nauttia alkoholia ja tupakkaa. Kauravaaran tutkimuksen nuoren miehen elämän arvot ovat hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Kuuluessa yhteisöön, jossa liikkuminen ei ole arvostettu valinta, on nuoren miehen itsestään selvää liikkua vähän. Kun ammattikoulukin osoittautuu enemmän liikkumattomuutta kuin liikuntaa tukevaksi, on liikunnan harrastamattomuus helppoa. Liikkumattomuudesta tulee lähiyhteisön normi.

”Mene lenkille, siitä tulee ihana olo”. Väittämä on ontto argumentti meistä monelle: valtaosa suomalaisista liikkuu suosituksiin nähden liian vähän.
Minäkin. Liikun määrällisesti hyvin, mutta laadullisesti väärin. En ole hikoileva himoliikkuja, vaan hyötyliikkuja ja satunnainen vaeltelija. Pyöräilen ja kävelen, koska se on minulle luontaista, helppoa, halpaa ja jo lapsuudesta opittua. En osaa kuvitella itseäni bussipysäkille seisomaan. Se vaatisi aikatauluttamista, mikä veisi vapauteni. Lisäksi kotoa peritty nuukuus soimaisi minua turhien eurojen käyttämisestä. Autoa käytän vain pitkillä matkoilla: kauppaan autoilu sotii ajatusmaailmaani vastaan. Kävelylenkeillä käyn useita kertoja viikossa. Ulkoiluni lähtökohta on henkinen hyvinvointi. Kävellessä tyhjennän tai täytän päätä ja hengitän. Ja kävelen sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu ilman teknisiä vempaimia. Minua ei motivoi askel-, syke- tai mitkään muutkaan mittarit. Päinvastoin, kaikenlainen hifistely vie liikkumisvapauteni.

Monina eri ajanjaksoina olen yrittänyt täyttää liikkuvan kansalaisen velvoitetta. Olen juossut ja kuntosaliharjoitellut löytämättä kummastakaan nautintoa. Viisaasti ajatellen nautinnoksi pitäisi riittää se, että liikunnasta on terveydelleni kokonaisvaltaista hyötyä. Mutta kun ei. Se että saat minut kuntosalille, on kenties yhtä vaikeaa kuin saada Kauravaaran tutkimuksen nuori mies kävellen kauppaan.

Miten terveyseroja kavennetaan, kun lähtökohdat ovat ylläkuvatun kaltaisia? Seminaari-ilmassa leijuvaan kysymykseen ei löytynyt yhtä selvää vastausta. Kaikki puhujat olivat kuitenkin samaa mieltä siitä, että laaja-alaisten yhteiskuntapoliittisten päätösten lisäksi toiminnan lähtökohtana tulee olla antropologinen asenne, ihmisiä on opittava ymmärtämään heidän omista lähtökohdistaan. Hyvä elämä on meistä jokaiselle erilaista.  Lisäksi omasta terveydestä huolehtiminen vaatii yhteiskunnallista osallisuutta: resurssien ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Kansalaisten terveyden edistäminen tulisi huomioida kaikessa päätöksen teossa.

Seminaarin päätössanoja mukaillen: terveyserojen vähentäminen on hyvinvointivaltion ydintoimintaa. Mitä mieltä olette?

Jäidenlähtoseminaarin videotallenne on katsottavissa täältä

Viikinkimiesten lelu- ja taidepajalla Islannissa

Suvi Tahvanainen

Vuosi sitten valmistelin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä koulutuksia vapaaehtoisille. Nyt kerrytän omaa vapaaehtoiskokemustani Islannissa EVS-vapaaehtoisena (European Voluntary Service). Täällä maaliskuinen aamu sarastaa aurinkoisena, yöllinen sademyrsky on sulattanut jälleen kerran maan laikukkaaksi. Laskeudun asunnostani alakertaan työpaikalleni Ásgarðuriin yhteiselle aamupalalle, jonka jälkeen päivä aloitetaan yhteislaululla. Laulu päättyy usein viikinkihenkiseen huudahdukseen, jonka napakkuudesta voi päätellä työntekijöiden vireystilan. Sitten siirrytään päivän töihin puu- ja taidetyöpajoihin.

 

Ásgarðurissa työskentelee kolmekymmentä 25 – 60 -vuotiasta kehitysvammaista miestä, osakokopäiväisesti ja osa puolikkaan päivän. Työpajaohjaajia kutsutaan avustajiksi ja heitä on palkattuna seitsemän. Lisäksi keittiöön palkattiin juuri kokki, jonka kanssa työskentelee Ásgarðurin ainut naistyöntekijä. Ásgarður ei ole vain miehille tarkoitettu työpaikka, mutta syystä tai toisesta naiset eivät yleensä ole pitkään työssä viihtyneet. Ja kieltämättä välillä tunnelma on aika miehinen ja naispuoliset vierailijat saavat osakseen kiinnostuneita vilkaisuita, ja usein myös käsisuudelmia ja halauksia on tarjolla.

Taiteilijat työssään

Kehitysvammaisilla työntekijöillä on vapaus valita kummassa pajassa he haluavat milloinkin työskennellä ja mitä he kulloinkin haluavat työstää. Jotkut työntekijät auttavat myös keittiössä ja myymälässä, josta pajojen tuotoksia voi ostaa. Päivää rytmittävät kahvitaot ja ruokailut. Joka toinen perjantai pidetään kokous, jossa kukin saa vuorollaan kertoa mielessä pyörivät hyvät ja huonot asiat. Hyvällä säällä työpäivään pyritään sisällyttämään pieni ulkoilu.

Kaikille työntekijöille maksetaan palkkaa taitelijoina, jolloin tulot eivät vaikuta alentavasti heidän saamaansa eläkkeeseen.

Puutyöpaja sijaitsee vanhassa parakissa. Siellä työtä tahdittaa jatkuva koneiden surina ja vasaran pauke. Parakissa valmistuvat monenlaiset lelut ja arjen käyttöesineet puumateriaaleista, joista suuri osa saadaan lahjoituksena. Joulun alla vitsailimme, että kyseessähän on varsinainen joulupukin paja, kun vauhdilla viimeistelimme viimeisiä tuotteita Ásgarðurin joulumarkkinoita varten. Monet työntekijät viihtyvät hiomispöydän ääressä, mutta osa työskentelee tottuneesti sahaus- ja hiontalaitteiden parissa. Työntekijöiden taidot ja kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon työtehtäviä jaettaessa.

Taidetyöpajassa työskentelee pienempi ryhmä, yleensä noin viisi työntekijää kerrallaan. Siellä tunnelma on rauhallisempi ja käsittelyssä ovat päivästä riippuen kivet, villa, kupari, nahka tai muut materiaalit. Taidepajassa myös maalataan, piirretään ja jatkossa kokeilemme myös saven kanssa työskentelyä. Puutyöpajasta tuodaan usein töitä viimeisteltäväksi ja hinnoiteltavaksi taidepajan työntekijöille.

Vapaaehtoisena Ásgarðurissa

Vuoden EVS-pestistäni on seitsemän kuukautta ohi, mutta vielä on viisi jännittävää kuukautta jäljellä. Ásgarðuriin ulkomailta tulleita vapaaehtoisia on otettu jo 10 vuoden ajan tuomaan väriä ja vaihtelua työpaikan arkeen. Omana tehtävänäni on auttaa työntekijöitä tuotteiden teossa, mutta saan myös käyttää omaa luovuutta ja suunnitella sekä valmistaa uusia tuotteita. Lisäksi jututan työtekijöitä työn lomassa ja autan kaikessa mahdollisessa mitä Ásgarðurin arkeen kulloinkin kuuluu.


Minua kannustetaan käyttämään omia vahvuuksiani ja oma-aloitteisesti tarttumaan tarjolla oleviin haasteisiin. Minun oli helppo tulla elokuussa mukaan ja työntekijät ottivat avoimin mielin seuraansa täysin islanninkieltä hallitsemattoman vasta maahan saapuneen tulijan. Vaikka osan kanssa keskustelu sujuu englanninkielellä, jokainen opittu islanninkielinen sana auttaa niin työssä kuin arjessakin eteenpäin.

Ásgarður on monille Reykjavíkin alueen asukkaille tuttu, mutta turistit päätyvät sinne ostoksille usein vahingossa vieressä sijaitsevan vanhan villatehtaan myymälään tutustuessaan. Ásgarður on saanut monta kertaa tunnustusta vuonna 1993 alkaneen toimintansa aikana. Voin lämpimin sydämin todeta, että saan olla vapaaehtoisena ihanassa maassa tutustuen paikalliseen järjestötoimintaan ja tehdä työtä mukavien ihmisten kanssa!

Yksin ei maailmaa muuteta

Tanja  Saukkonen, projektikehittäjä, oSallisuushanke Salli
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Yksin ei maailmaa muuteta, mieluummin kannattaa kokeilla isommalla porukalla. Ei kuitenkaan aivan maailman muutosta tavoiteltu, kun Joensuun Kansalaistalon toimijat ja Joensuun kaupungin aikuissosiaalityö istahtivat yhteisen pöydän äärelle marraskuussa 2014. Iso teema pöytään kuitenkin kannettiin.

Keskusteluun nostettiin toimeentulotukikysymykset. Porukalla lähdettiin pohtimaan, kuinka toimeentulotukeen liittyviä asioita voitaisiin kehittää. Ryhmä, joka nimesi itsensä Sossufoorumiksi, käy vuoropuhelua eritasoisista toimeentulotuen pulmakohdista. Ryhmä kysyy ja keskustelee niin teknisistä toimeentulotukipäätösten rakenteista kuin myös laajemmista sosiaalityön asiakkuutta koskevista asioista ja palautteesta.

Sossufoorumin tavoitteena on viedä toimeentulotukeen liittyviä kysymyksiä julkiseen keskusteluun. Keskustelun toivotaan normalisoivan puhetta toimeentulotuen hakijoista ja toimeentulotuen saamisen yleisyydestä. Toimeentulotukeen liittyvä keskustelu nähdään tärkeänä, sillä asia koskettaa lukuisia alueen asukkaita: vuonna 2013 toimeentulotukea saaneita kotitalouksia oli Pohjois-Karjalassa yli 9600 ja Joensuussa yli 5300. Prosentuaalisesti toimeentulotukea saaneita henkilöitä kyseisen vuoden aikana oli 10,3 % asukkaista Joensuussa (lähde: SOTKAnet).

Se, miten, missä ja miksi foorumi sai alkunsa, juontaa juurensa useiden vuosien mittaiseen osallisuuden saralla tehtävään kehittämistyöhön, jota eri yhteistyökumppanuuksissa ja toimintaympäristöissä on tehty. Taustalta löytyvät mm. asiakasosallisuuden kehittämistyöhön lukeutuvat aikuissosiaalityön asiakaspalautepäivät sekä Joensuun Kansalaistalolla järjestetyt toimeentulotuen kyselytunnit. Nämä kehittämiskokeilut tiivistivät yhteistyötä ja herättivät pohdinnan, kuinka toimeentulotukeen liittyvää kehittämistyötä voisi syventää ja tiivistää.

Sossufoorumi on tiensä alkumetreillä, ja tiessä riittää mittaa. Pienin mutta innokkain yhteistyön askelin foorumi kuinkin jatkaa ja kehittää toimintaansa kuluvan vuoden aikana.

Työstä ja sen puutteesta - tarinoita bussimatkoilta

Marika Myllynen, työhönvalmentaja, KAJO-keskus
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Kuljen satunnaisesti työmatkoja bussilla ja niistä matkoista on jäänyt mieleen joitakin keskustelun pätkiä ja pohdintoja myös työllisyyteen liittyen. Negatiivisin bussimuistoni palautuu erääseen rasismin vastaiseen viikkoon, kun Lieksa-Joensuu-bussissa sain muistutuksen siitä, miksi sellainen viikko tarvitaan. Nuoret kanssamatkustajat pohtivat muun muassa, miksi maahanmuuttajat vievät työt ja elävät suomalaisten verorahoilla. Väärin oli siis sekä käydä töissä että olla käymättä.

Myös kantaväestön työssäkäynnin velvollisuudet ja oikeudet puhuttavat bussissa. Eräänä aamuna kuulin seuraavanlaisen keskustelun.

Matkustaja 1:  Ootkos sie menossa sinne Jokikadulle?

Matkustaja 2:  Niin, Jokikatu 8, onhan se sen osoite. (Joensuun kuntouttavan työtoiminnan työpajan osoite)

Matkustaja 1: Joo. Niin miekin olin siellä ensin ja nyt oon tässä Noljakassa.

Matkustaja 2: Kun 3 vuotta työttömänä kotona makkaa niin sitten ne laittaa jonnekin.

Matkustaja 1: Niin. Kolme vuotta se oli miullakin työttömänä. Se oli ihan mukava se Jokikatu, pääsi  tekemään käsillä kaikkea.

Matkustaja 2: Onhan se hyvä edes yksi päivä.

Matkustaja 1: Niin joo. Ja laittaahan ne sitten enemmänkin – jos jaksaa.

No nyt kun jutellaan niin meinasin jo unohtaa jäädä oikeella pysäkillä. Eipä muuta kun työn iloa!

Matkustaja 2: No sitä samaa!

Kanssamatkustajiani kuunnellessani ajattelin ensiksi puhujan suhtautuvan negatiivisesti siihen, että hänet on ”laitettu” työtoimintaan.  Pidemmälle kuunnellessani paljastui, että hän olikin oikeastaan tyytyväinen siitä, että oli päässyt tekemään jotain - edes yhtenä päivänä viikossa.

Elämäntilanteita on erilaisia. Joskus tuntuu, että pystymme ohjaamaan elämäämme ja joskus taas koemme ajelehtivamme eteenpäin ulkoapäin ohjatussa virrassa. Ihanteellista tietysti olisi, ettei ketään tarvitsisi laittaa mihinkään, vaan työtön henkilö voisi itse omien voimavarojen mukaan kantaa kortensa yhteiseen kekoon esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistoimintaan jossakin järjestössä. Näinhän monet tekevätkin tai sitten esimerkiksi auttavat tukea tarvitsevia omaisiaan. Ja kyllähän aktiivinen työnhakukin käy ajoittain ihan työstä. Toisaalta aina ei ole voimavaroja etsiä sopivaa tekemistä itse tai joskus toiminta, johon lähtee aluksi hieman vastahakoisesti, voikin osoittautua parhaaksi asiaksi pitkään aikaan.

Lähteminen uuteen työhön, kuntouttavaan työtoimintaan tai vapaaehtoistyöhön ei ole aina helppoa, mutta usein se palkitsee ja vie eteenpäin. Yksi päivä viikossa kuntouttavassa työtoiminnassa voi johtaa kohta useampaan päivään ja kuntouttavasta työtoiminnasta taas voi jatkaa esimerkiksi KAJO-keskuksen kautta palkkatukitöihin yhdistykseen ja sieltä taas eteenpäin uusiin työtehtäviin tai opiskelemaan. Bussissa matkustajat olivat päässeet yhden askeleen eteenpäin ja toivon todella, että heidän kohdallaan se aukaisi taas uusia polkuja.

Bussissa kohtaamiset ovat lyhyitä ja työtilannetta tai muuta hyvinvointia ei välttämättä ihmisestä päällepäin näe, vaikka joskus luuleekin näkevänsä. Eräänä aamuna bussiin nousi nuorehko nainen, jonka fyysinen olemus, ylipaino, likaiset hiukset, virttyneet vaatteet, ei vastannut kovinkaan paljon sitä wellness-ihannetta, jota mediasta näkee. Ajattelin, että nainen varmaankin on työtön, eikä muutenkaan kovin hyväosainen. Ehkä hän olikin työtön, en tiedä. Se ei kuitenkaan ollut koko kuva hänestä. Naisen mukana bussiin nousi tämän pieni poika. Ennen kuin bussi ehti kunnolla lähteä liikkeelle, poika nousi penkilleen puoliseisovaan asentoon ja alkoi kuuluttaa meille kanssamatkustajille iloisella pienen pojan äänellään: ” Minun äitini on maailman paras! Koko maailman paras äiti on minulla.” Hymyilin koko sen aamun.

Järjestöstrategia vastaa muutokseen

Katja Asikainen, järjestökehittäjä
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys vetää Pohjois-Karjalan yhteisen järjestöstrategia-projektia. Järjestöstrategiaa työstetään 1.12.2014–30.4.2015 ja valmiin strategian on tarkoitus nähdä päivänvalo kesäkuussa 2015.

Edellisen kerran järjestöt ovat koonneet yhteiset tavoitteensa koko maakunnan kattavasti, kun vuonna 2007 tehtiin hyvinvointialan järjestöstrategia. Kyseessä oli tuolloin ensimmäinen maakunnallinen järjestöjen yhteinen tahdonilmaus valtakunnassa.

Nyt tehtävä järjestöstrategia konkretisoi järjestöjen osalta maakuntaohjelmassa 2014–2017 esitettyjä tavoitteita, vastaa toimintaympäristön muutoksiin ja niistä syntyviin kehittämistarpeisiin hyvinvoinnin näkökulmasta. Mukaan kutsutaan kaikki pohjoiskarjalaiset järjestöt! 

Miksi järjestöstrategiaa sitten tarvitaan?

Haluan ajatella strategian olevan pohjoiskarjalaisen järjestökentän yhteinen visio ja yhteisen tahtotilan julistus joka kertoo järjestöjen monipuolisesta työstä ihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja terveyden edistäjänä.

Järjestöjen toimintaympäristö muuttuu hurjaa vauhtia. On kunta- ja sote-uudistusta, väestö ikääntyy, teknologia on tullut palveluihin ja viestintäämme, ympäristön tila heikkenee ja elämme yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa. Kaikki muu muuttuu, muuttuvatko järjestötkin? Tätä pohdintaa yhdistystoimijoiden mielissä järjestöstrategia-projekti haluaa lisätä.

Järjestöstrategiasta ei tehdä vain yhtä yleistason maailmaparannusohjelmaa yhdistysten hyllyihin pölyttymään. Haemme tositarkoituksella yhteistä näkemystä Pohjois-Karjalan järjestökentän tulevaisuudesta ja tavoitteista. Strategia toimii valmistuttuaan työvälineenä järjestöille, kunnille ja muille hyvinvointialan toimijoille. Jotta kunnilla olisi tieto, mitä ne voisivat tehdä järjestötoiminnan kehittämiseksi. Jotta yhdistykset löytäisivät nykyistä helpommin yhteistyön paikkoja ja jotta olisi konkreettisia ideoita miten lähteä uudistamaan oman yhdistyksen toimintaa.

Lisätietoa Järjestöstrategiasta 

Yhteistä Hyvää. Pohjois-Karjalan hyvinvointialojen järjestöstrategia 2015

Osallisuus konkretisoituu omissa kokemuksissamme!

Karita Laurell, Osallisuushanke Salli

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Aloitin työskentelyni oSallisuushanke Sallissa ensin  sosiaalipedagogiikan maisteriopintoihini sisältyvässä  harjoittelussa. Osallisuuden ollessa sosiaalipedagogiikan  keskeisimpiä kiinnostuksen kohteita harjoittelupaikka hankkeessa istuikin kuin nenä päähän. Tulin Salliin mukaan hankkeen loppumetreillä, mutta itselleni antoisinta on ollut, ettei hankkeessa vain viimeisteltykään jo tehtyä työtä, vaan olen saanut olla mukana myös uuden kehittämisessä ja harjoittelun jälkeen vielä jatkaa työskentelyä erityisesti Asukkaiden marraskuun parissa.

Pohjois-Karjalan sote-hanke, eli Siun Sote, kutsui Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen mukaan toteuttamaan Asukkaiden marraskuun työvaihetta. Asukkaiden marraskuussa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden asukkailta kerätään sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen kehittämistä varten palautetta sote-palvelujen nykytilasta.

Asukkaiden marraskuu on ollut itselleni ennen kaikkea ajatuksia herättävä oppimiskokemus. Palautteenkeruuta varten onkin ollut mielenkiintoista pohtia mahdollisimman monia asukkaita tavoittavia osallistumismahdollisuuksia. Koin itse roolimme ikään kuin asukkaiden ja sote-palvelujen välillä tapahtuvan kohtaamisen mahdollistajana, jossa on erityisen tärkeää, miten asukkaat kohdataan.

Vaikka siis Asukkaiden marraskuun myötä olen ennemminkin oppinut uutta, on se minulle myös mahdollistanut ”koulun penkillä” opitun hyödyntämistä käytännön työssä. Sosiaalipedagogiikan opintojen myötä opitusta tällä matkalla on ollut tärkeää muistaa, ettei osallisuus koostu pelkästään osallistumisesta, vaan yksilön oma kokemus osallisuudesta on erityisesti merkityksellistä. Ulkopuolelta ei siis osallisuutta voi pakottaa, vaan ympäröivien rakenteiden ja yhteisön tulee mahdollistaa osallisuus. Viime kädessä osallistumisen kautta osallisuus konkretisoituu omissa kokemuksissamme.

On ollut upea tilaisuus päästä Asukkaiden marraskuun toteuttamiseen mukaan, ja on ollut innostavaa nähdä, miten Pohjois-Karjalassa tällaiseen kehittämiseen yhteistyöllä on rohkeasti tartuttu, ja miten myös aihe on näin harmaanakin ajanjaksona saanut asukkaat liikkeelle ja kokemuksia sote-palveluista halutaan jakaa.Asukkaiden marraskuussa kerätty palaute palvelujen nykytilasta viedään eteenpäin palvelujen kehittämistyöhön, ja Asukkaiden marraskuu on siis osuus suurempaa prosessinomaista kokonaisuutta. Uskon kuitenkin, että Asukkaiden marraskuu on ollut sote-palvelujen osalta merkittävä keskustelun avaaja kohti uudenlaista palvelujen käyttäjät palvelujen kehittämiseen mukaan ottavaa kulttuuria. Voi olla, että sote-palvelujen kehittämisessä osallisuuden toteutumiseen kokemuksien tasolla on vielä matkaa, mutta mielenkiintoistahan tässä onkin aika ajoin pysähtyä itsekin - ja itse kukin - pohtimaan, olenko minä osallinen sote-palvelujen kehittämisessä?

Karita Laurell
Osallisuushanke Salli

Kymmenen hyvää uutista työllisyystoiminnan kentiltä

"Nyt on maailmassa niin paljon ikäviä uutisia, että mielelläni lukisin lehdestä lisää myönteisiä asioista"

Helsingin Sanomissa oli hiljattain lukijapalautteesta idean ammentanut pääkirjoitus, jossa kerrottiin kymmenen hyvää uutista Suomesta. Esimerkin innoittamana me Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen työllisyystoimijat haluamme jakaa teille valoisia uutisia työllisyyskentiltä, sillä työllisyystilanne jos mikä näyttäytyy uutisvirrassa mustana kuin marraskuu. Seuraavista asioista iloitsemme

Yhdistyksissä on tarjolla laaja kattaus eri alojen työtehtäviä. KAJO-keskus toimii pienten yhdistysten palkkatukityöllistämisen tukena mahdollistaen sen, että keskimäärin 36 yhdistyksessä on kuukausittain töissä noin 100 työntekijää. Tehtävänimikkeitä ovat mm. toimistotyöntekijä, kotiavustaja, ompelija, puuseppä, ohjaaja, perhekahvilatyöntekijä ja saari-isäntä.

Toppis. Tarkoittaa työvoimakoulutuksen yhdistämistä palkkatuettuun työhön. Tällöin yhdistystyössä oleva henkilö voi osallistua työajalla ammatilliseen koulutukseen. Toppiksesta on etua mm. koulutushauissa; osatutkinnot hyväksytään osaksi ammattitutkintoa. Tämän vuoden aikana yhdistystyön rinnalla on suoritettu mm. hoito- ja kaupan alan tutkinnon osa-alueita. Viimeisin kajolainen toppiksen suorittaja aloitti tänä syksynä lähihoitajakoulutuksen!

”Tuella palkatun henkilön siirtäminen muun työn järjestäjän tehtäviin”. Sanahirviö, mutta hyvä väylä siirryttäessä välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille. ”Siirtotyö” tarkoittaa sitä, että palkkatuella yhdistyksessä työskentelevä henkilö voi siirtyä kokeilujaksoksi yritystyöhön tavoitteena työsuhde. Tätä kirjoittaessa Polkuja Yrityksiin -asiakas työllistyi kaupan alalle kahden kuukauden siirtotyöjakson jälkeen. Kiitokset yhteistyöstä SPR-Kontti!

Yhdistys voi olla kokonaisen ammattitutkinnon oppimisympäristö. KAJO-keskuksen toimisto oli kuluneet kaksi vuotta merkonomiopiskelijan monimuotokoulutuksen työssäoppimispaikkana. Opiskelija suoritti näyttötutkintonsa hyvin arvosanoin valmistuen viime toukokuussa. Syyskuussa hän jo aloitti yritystyössä oman alan työtehtävissä. Tämä tapaus ilahduttaa meitä erityisesti, sillä taloushallinto kaipaa osaajia, joiden kouluttamiseen yrityksissä harvoin on ohjausresursseja. Hyvä Kajon toimisto!

Ja kyllä yhdistyksistä löytyy työpaikkoja ilman tukiakin tai tukijaksojen jälkeen. Omassa yhdistyksessämme on 21 työntekijää, joista usea on tullut taloon työharjoittelun kautta. Yhdistyksissä voi jopa ideoida itselleen tulevia työpaikkoja hakemalla hyvälle idealle hankerahoitusta.

Riemuitsemme myös työn hedelmistä. Tänä päivänä yhdistystyöntyönantajat tukevat hyvällä asenteella palkkatukityöntekijöitään jatkopoluissa ja kouluttautuvat työnantajuuteen ja ohjaustyöhön Kajon koulutuksissa.

Iloisia numerouutisia.  Ajat ovat vaikeat, mutta Pyryn kautta tavoitteen mukaisesti jatkopoluttuneita henkilöitä on 34 (40 % asiakkaista) ja Kajolla 17 henkilöä (46 % työhönvalmentajan ohjauksessa olleista asiakkaista).'

Hyvä kello kauas kantaa. Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden ja paikallisten työnantajien keskinäinen yhteistyö on herättänyt kiinnostusta työ- ja elinkeinoministeriössä asti. Timo ja Johanna matkaavat nyt marraskuussa ministeriöön kertomaan maakuntamme kokemuksista ja ideoimaan uutta.

Lisää numerouutisia. Työnetsijäringin kautta on välittynyt tänä vuonna verkoston tiedoksi yli 200 työpaikkaa. Työvälineenä rinki on parhaillaan tehokas ja nopea. Jos kiinnostuit ringin toimintamallista, lue lisää linkistä.

Viimeiseksi uutisista paras. Iloitsemme siitä, että Pohjois-Karjalan työllisyystoimijat tekevät yhteistyötä ja haluavat olla rohkeasti kehittämässä uutta.

Matleena, Johanna, Marika ja Timo / Polkuja Yrityksiin ja KAJO-keskus