Vaivaisakalla on asiaa

Pohjanmaalla Soinin seurakunnassa työskentelee tiettävästi Suomen ainoa vaivaisakka. ”Joka köyhää armahtaa, hän lainaa Herralle”, lukee akan yläpuolella. Niin vaivaisakan kuin vaivaisukkojen tehtävänä oli muistuttaa kirkossa kävijöitä heikompiosaisten yhteisöllisestä huolehtimisesta. Soinin akka on kerännyt varoja kirkon diakoniatyölle vuodesta 1853.

Vaivaisukot tekivät paluun yleisön kiinnostuksen ja keskustelun kohteeksi muutama vuosi sitten Kerimäellä ja viime vuonna Kaustisilla. Nyt, Perinteisessä Jäidenlähtöseminaarissa (9.5.2016), oli akan aika.

Keitä ovat tämän päivän vaivaisakat, kenties asunnottomia naisia, jotka elävät yhteiskunnan marginaalissa? Suomessa heitä on noin 1800 henkilöä. YTT Riikka Haahtelan mukaan naisten asunnottomuus ei näy kaduilla, sillä kodittomat naiset majailevat usein tuttaviensa luona. Naisten elämäntilanteet ovat monisäikeisiä, useilla on päihde- ja mielenterveysongelmia. Asunnottomat naiset kokevat yhteiskunnassa sivullisuutta ja osattomuutta; lisäksi heidän elämäntapoihin kohdistuu moralisointia ja leimaamista.

Mutta, asunnottomista 90 % on miehiä, tilastoi köyhyystutkija Jouko Karjalainen. Onko sittenkin syytä unohtaa sukupuoli ja puhua yksinomaan ihmisistä. Tilastot kertovat, että suomalaista 118 000 elää vakavasti köyhinä. Vakava köyhyys määritellään siten, että ihmisellä ei ole varaa vähintään neljään seuraavista yhdeksästä asiasta: yllättävät kulut, viikon loma poissa kotoa kerran vuodessa, proteiinipitoinen ateria joka toinen päivä, asunnon riittävä lämmitys, pesukone, televisio, puhelin, auto sekä laskujen maksukyky sisältäen lainanlyhennykset ja vuokrat.

Minun tuntemani vakavasti köyhät ovat yksinhuoltajia, joiden on hyvästä koulutuksesta huolimatta vaikea kiinnittyä työelämään oman terveydentilan, erityislasten, päivähoitojärjestelyjen ja/tai erilaisten kannustinloukkujen takia. Näitä tarinoita kuulen myös työni kautta, ja siksi pahoin pelkään, että vaivaisakkuus on lisääntymään päin. Tämä on myös tilastollinen fakta: vakava köyhyys koskee eniten niitä perheitä, joissa on vain yksi aikuinen huoltaja ja alaikäisiä lapsia. Tästä huolimatta useat mm nykyisen istuvan hallituksen päätökset ja leikkaukset ovat osuneet kipeästi juuri naisiin ja lapsiin, sekä jo ennestään heikossa asemassa oleviin henkilöihin. Jokin tässä mättää.

Ainoa keino vähentää köyhyyttä on yhteiskuntarakenteiden muuttaminen, sanoo Jouko Karjalainen. Soinin vaivaisakka ei sano mitään. Se seisoo paikallaan kauniina käsi ojossa. Ulkonäöllään ihmisissä ihmetystä herättänyt vaivaisakka, jonka miespuolisista kollegoista useimmat ovat sotaveteraaneja raaja-amputaatioineen, muistuttaa siitä, ettei ihmisen elämäntilanne useinkaan näy ulospäin.

Onkin tärkeää, että sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset oppivat tunnistamaan paremmin asiakkaiden palvelutarpeita ja tavoittavat myös niitä ihmisiä, jotka eivät itse hakeudu palvelujen piiriin. Tärkeää on myös kehittää palveluja entistä asiakaslähtöisimmiksi ja kokonaisvaltaisimmiksi. Näistä seikoista seminaaripuhujat olivat kaikki yhtä mieltä. Sote-uudistuksen toivotaan antavan tähän välineitä.

Voi vaivainen akka, kukaan ei paluutasi toivo, mutta taidat jo olla täällä. Olisitko arvannut, että 163 vuotta syntymäsi jälkeen, on sanomasi yhä ajankohtainen.

Kirjoittaja:

Matleena Pekkanen, työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Asiakkaat äänessä!

Minna Pirhonen, harjoittelija
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Asiakaskyselyjen rinnalle on kiilannut asiakasraati: monipuolinen ja mielenkiintoinen kehittämis- ja palautemenetelmä, jossa pääroolia näyttelevät asiakkaat itse.
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksellä on käynnistymässä työllisyyspalveluiden asiakasraati. Nimensä mukaisesti raadin tarkoituksena on käsitellä työllistymiseen liittyviä palveluita: antaa niistä palautetta ja parannusehdotuksia, keskustella kehittämiskohteista sekä kertoa mielipiteitä ja ideoita. Raadin jäseninä toimivat ihmiset, joilla on kokemuksia erilaisista työllisyyspalveluista. Asiakasraadissa onkin kysymys juuri kokemusten hyödyntämisestä.

Timo Toikko on todennut, että palveluita on vaikea kehittää, jos sitä ei tehdä yhteistyössä heidän kanssaan, joita se eniten koskettaa. Hänen mukaansa asiakkaiden osallistuminen ja tiedontuotanto ja palveluiden kehittäminen on pidetty erillään toisistaan: Näitä kahta asiaa tarkastellaan ikään kuin erillisinä projekteinaan.

Kyse saattaa olla siitä, että vielä edelleen sosiaalialan työtä pidetään ja tehdään asiantuntijakeskeisenä toimintana dialogisuuden sijaan. Myös kehittämissuunta on asiakasnäkökulmasta ylhäältä alaspäin ohjautuvaa. Jotta muutosta saataisiin aikaan, tulisi omaksua asiakaslähtöinen ja asiakkaita osallistava toimintakulttuuri. Toimintakulttuurin tulisi olla sellainen, jossa palveluiden käyttäjät halutaan ottaa lähtökohtaisesti palveluiden luomis-, kehittämis- ja arviointityöhön mukaan.

Asiakaslähtöisyydestä puhutaan paljon ja oikeaan suuntaan ollaankin menossa. Asiakaslähtöisessä kehittämisessä asiakas on itse mukana suunnitteluprosessissa, vastavuoroisen dialogin toisena osapuolena. Asiakasraati on oiva asiakaslähtöisyyden mahdollistaja. Se on asiakkaiden eli palveluiden käyttäjien ja työntekijöiden eli palveluita toteuttavien yhteinen keskustelu- ja kehittämisryhmä. Raadissa kaikki osapuolet ovat tasavertaisia ja asiantuntijoita.

En kiellä, etteivätkö perinteiset asiakaskyselyt olisi hyvä palautejärjestelmä ja osallistumisen keino. Niistä vain puuttuvat vuorovaikutus, tunne osallisuudesta sekä mahdollisuus pohtia moniulotteisesti. Asiakaskyselyistä ei kuitenkaan tarvitse luopua, vaan niiden rinnalle voidaan ottaa uusia, innovatiivisiakin menetelmiä: sellaisia, jotka mahdollistavat dialogisen vuorovaikutuksen ja asiakaslähtöisyyden. Sosiaaliturvayhdistyksen työllisyyspalveluiden asiakasraadin tavoitteena on ennen kaikkea asiakkaiden osallisuuden ja äänen vahvistamisen sekä lisätä asiakkaiden vaikutusmahdollisuuksia.

Uskon siihen, että ihmiset haluavat vaikuttaa ja osallistua, kun heille annetaan mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua. Tarvitaan vain paikka, areena. Tervetuloa asiakasraatiin!

Työllisyyspalveluiden asiakasraadin ensimmäinen tapaaminen on tiistaina 26.4.2016 klo 13-15 Sosiaaliturvayhdistyksen tiloissa. Lue lisää nettisivuilta pksotu.fi

Lähteet:
Heikkinen, H. 2012. Asiakasraati. https://www.innokyla.fi/web/malli110706 18.4.2016
Larjovuori, R-L., Nuutinen, S., Heikkilä-Tammi, K., Manka, M-L. 2012. Asiakkaat kuntapalveluiden kehittäjiksi. Opas tehokkaan osallistumisen työkaluihin. Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulu
Toikko, T. 2011. Kokemusasiantuntija palveluiden kehittäjänä. Teoksessa Ruuskanen, P., Savolainen, K., Suonio, M. (toim.) Toivo sosiaalisessa. Toivoa luova toimintakulttuuri sosiaalityössä. EU: UNIpress. 112

Ollako järjestöihminen?

         professori Eeva Jokinen
         Itä-Suomen yliopiston  
         yhteiskuntatieteiden laitos.

Minulla oli tapana vielä joku aika sitten puolihuolimattomasti lausahtaa eri yhteyksissä, että en ole ”varsinaisesti mikään järjestöihminen”. En ole varma, miksi noin sanoin, mutta ehkä halusin ottaa etäisyyttä mielikuvaan järjestöistä ja vapaaehtoistyöstä ”auttamisena” ja ”puuhasteluna”.

Onneksi mielikuvalla ei ole juuri mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Kansanliikkeet ja järjestöt ovat nimittäin aloittaneet ja toteuttaneet pohjoismaiset hyvinvointivaltiot, mitä ei voi puuhasteluna pitää. Erityisesti monet palvelut on toteutettu ensin kansalaisjärjestöjen omaehtoisena toimintana, vastauksena johonkin yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Lanseerauksen jälkeen toimintaa on usein pyritty vakinastamaan kunnalliseksi ja vakaammaksi. Järjestöille on jäänyt erityisosaamista vaativia toimintoja sekä uusien avuntarpeiden ja toiminnan muotojen kehittäminen.

Tällä hetkellä järjestöt ovat kiinnostavassa kohdassa, kun tehdään suurta sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta. Kun julkinen sosiaalihuolto kasvoi voimakkaasti 1970- ja 1980-luvulla, vapaaehtoistyön oikeutus määriteltiin professori Aila-Leena Matthiesin mukaan kolmella tapaa: sen tuli olla virallista täydentävää, toimia yhteistyössä virallisen kanssa ja olla sisällöltään jotain erityistä, kuten innovoivaa tai erityisryhmiin keskittyvää. Kansalaistoiminnan kenttä sai oman, mutta marginaalisen paikan hyvinvointivaltiossa; sen tuli oli kesyn kriittinen. Hyvinvointiretoriikassa järjestöt toimivat sympatiaa herättävinä elementteinä, jotka luovat hyvää tekevää osallisuutta.

Matthies kysyy kuitenkin, onko asetelma sittemmin muuttunut päinvastaiseksi: järjestöjen toiminta korvaa julkisen sektorin toimintaa, sisällöllistä erityisyyttä ei välttämättä ole ja rahoituskanavat ohjaavat järjestöjä palvelumarkkinatoimijoiksi. Paikallisuudesta, erityisyydestä tai vastuullisuudesta ei kuitenkaan saa kilpailutuksessa pisteitä, vaan meillä on poliittisilla päätöksillä aikaan saatu hankintalainsäädäntö, joka antaa etulyöntiaseman suurille

Jos palaan itseeni järjestöihmisenä, ei tietenkään pidä paikkaansa ennen olisi järjestöissä toiminut. Harrastin teinivuosina SPR:ssä, opiskelijana olin ainejärjestö-aktiivi, äitinä päiväkotia ylläpitävän yhdistyksen perustajajäsen ja nyttemmin lukuisten tieteellisten ja sosiaalipoliittisten seurojen jäsen. Yksikään näistä järjestöistä ei ole ollut erityisemmän kesy eikä tottelevainen, vaan on tehty asioita joita on pidetty oikeina ja tarpeellisina, joita kukaan muu ei ole tehnyt tai joita tehdään puuteellisesti tai peräti väärin.Järjestöihmisen ei tarvitse tehdä, mitä käsketään, vaan voi tehdä, mikä on tärkeää.

Julkaistu kolumnina Karjalan Heilissä, 17.3.2016

Kirjoittaja professori Eeva Jokinen
Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitos,
kirjoittaja toimii jäsenenä Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hallituksessa.

Sateenkaaren tuolla puolen

Kirjoittaja Arja Jämsén vieraili viime
lokakuussa Seniorboende Regnbågenissa
Tukholmassa

Joulukuussa 2015 iltapäivälehtien otsikot

kirkuivat: miespoliitikko  oli ”tullut kaapista” ja rekisteröinyt parisuhteensa miesystävänsä  kanssa. He olivat pitäneet yhtä lähemmäs kymmenen vuotta, ja suhde  lienee ollut julkinen salaisuus. Pariskunta kertoi  lehtihaastattelussa, että nyt on viimeinkin aika saada olla oma  itsensä. He ovat kuusissakymmenissä ja haluavat elää loppuelämänsä rauhassa ja yhdessä.

Salailu ja piilottelu leimaavat monen seksuaali- tai  sukupuolivähemmistöihin kuuluvan elämää. Vähemmistöt tunnistetaan huonosti suomalaisessa vanhustyössä. Kun vanhustyöntekijöiltä on  kysytty, missä määrin he kohtaavat seksuaalivähemmistöihin kuuluvia asiakkaita kotipalvelussa tai hoivakodeissa, vastaukset ovat yleensä: ei lainkaan, ei koskaan. Tämä ei kuitenkaan liene koko totuus.

Mitä tästä näkymättömyydestä ja huonosta tunnistamisesta sitten voi seurata? Vähemmistöihin kuuluvan ihmisen voi olla vaikea ottaa yhteyttä palveluihin. Tai: esimerkiksi hoitokotiin joutunut (tai päässyt) mies salaa parisuhteensa ja kertoo vierailulla käyvän miehen olevan "ystävän". Salaaminen tuottaa häpeää, huonommuuden tunnetta ja inhimillistä kärsimystä.

Regnbågen (Sateenkaari) on osuuskunnallinen senioritalo Tukholman lähiössä. Se ei ulkoisesti eroa viihtyisän alueen muista taloista. Asukkaat ovat yli 55-vuotiaita, kuten senioritalossa kuuluukin olla. Mutta on talolla yksi ero muihin verrattuna: sen kaikki asukkaat edustavat jotain seksuaali- tai sukupuolivähemmistöä.

Christer Fällman ja Ing-Britt Åkerberg istuvat talon yhteisissä tiloissa ja hymyilevät tyytyväisinä. Talon ideaa oli valmisteltu pitkään Tukholman kaupungin viranomaisten ja luottamushenkilöiden kanssa. Sitten sattuivat oikeat ihmiset kohtaamaan ja poliittinen ja asenteellinen ilmasto oli kypsä. Loppu onkin yhtä menestystarinaa. Talo täyttyi nopeasti, ja alkuvuodet ovat sujuneet mallikkaasti. Asunnot ovat pieniä yksiöitä ja kaksioita ja asukkaat sekä yksin 
asuvia että pariskuntia. Talon alakerrassa on yhteiset tilat kokouksia ja harrastuksia varten.

Mutta miksi vähemmistöihin kuuluvat ihmiset haluavat asumaan samaan  taloon? Christer ja Ing-Britt alkavat yhteen ääneen puhua, että he jakavat samat kokemukset. He elivät nuoruuttaan aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli Ruotsissa kielletty. He piilottelivat "taipumustaan" ja tapailivat salaisissa klubeissa. Näiden kokemusten kautta he ymmärtävät toisiaan ja haluavat edelleen pitää yhtä.

Ehkä tärkeimpänä perusteluna he kuitenkin pitävät sitä, että yhteisö piti perustaa, koska se tuli mahdolliseksi! Se oli eettinen teko oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta. Nyt taloon käydään tutustumassa eri puolilta maailmaa. Siitä näyttää olevan tulossa sateenkaari-ikääntymisen malli maailmalle. Vierailijoita tulee muun muassa Venäjältä ja Nigeriasta, maista, joissa homoseksuaalisuus on yhä kiellettyä.

Toivottavasti myös Matti ja Markku voivat vanheta omalla tavallaan - ja yhdessä. Onnea heille!
Kirjoittaja Arja Jämsén toimii Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hallituksen asiantuntijajäsenenä

Palvelut digitalisoituvat – pysyvätkö käyttäjät kärryillä?

Suomessa on runsaasti tarjolla erilaisia sähköisiä viranomaispalveluja. Hyvin arkisetkin asiat kuten lääkäriajan varaaminen, vesimittarin lukeman ilmoittaminen tai junalipun ostaminen ovat siirtyneet verkkoon. Lähtökohtainen oletus on, että kansalaiset osaavat käyttää sähköisiä palveluja, ja heillä on tähän tarvittavat välineet.

Osaavatko? Tutkimusten mukaan noin 20–30 prosenttia suomalaisista kokee merkittäviä ongelmia uusien tietoteknisten palveluiden omaksumisessa; ja viidennes yli 55-vuotiaista ei hallitse tietokoneen käytön perustaitoja. Myös nuorten osaamistaso vaihtelee suuresti: osa nuorista hyödyntää teknologiaa monipuolisesti koodaten ja sisältöjä tuottaen, osa kuluttaa helppokäyttösisältöjä oppimatta niitä taitoja, joita jatko-opinnot, työelämä tai edes toimiva arkielämä edellyttävät. 

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hankkeissa, joissa edistämme osallisuutta, työllisyyttä ja monikulttuurisuutta, kohtaamme toistuvasti tilanteita, joissa asiakkaamme tarvitsevat runsaasti apua sähköisten palvelujen käytössä. Yhdessä on luotu sähköpostiosoitteita, harjoiteltu internetin käyttöä, kirjauduttu viranomaispalveluihin sekä tehty erilaisia sähköisiä hakemuksia ja selvityksiä. Joitakin asiakkaita on ohjattu tietotekniikan peruskursseille, mutta palaute näistä on usein ollut se, että lähtötaso on liian korkea ja vauhti nopea. Kun tietokone on tuntematon ja pelottavakin asia, enter-näppäimet ja selaimet muistuttavat hepreaa.

Sähköiset palvelut ovat hyvä asia, ja niitä käytetään runsaasti. Sähköisten palveluiden rinnalla on kuitenkin säilytettävä muitakin palvelumuotoja. Suuntaus ei saisi olla nykyisen kaltainen, jossa perinteisen palvelun siirtyessä verkkoon, entinen lakkautetaan, tai vanhaa tapaa käyttäviltä laskutetaan entistä korkeampia palvelumaksuja. Perusoikeuksien näkökulmasta ns digiosaaminen ei voi olla edellytys palveluiden saannille.  Moni palvelunkäyttäjä kaipaa myös kontaktia: kasvokkain kohtaamista ja keskustelua.

Digitalisaation kelkasta on helppo tippua – ja moni ei ole siellä ikinä ollutkaan. Vastuullinen digiloikka edellyttää, että kaikki pidetään kärryillä!

Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 27.1.2016

 
Kirjoittajat:

Matleena Pekkanen
työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Elina Pajula
toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Joensuussa yhdistykset tarjoavat matalan kynnyksen
atk-neuvontaa ja koulutusta:

Kajoa tunneliin!

Yhdistyksemme KAJO-keskus – työllisyyshanke on saanut vuodelle 2016 myönteisen rahoituspäätöksen Pohjois-Karjalan TE-toimistolta. Iloisina toteamme, että työllisyyspoliittisen avustuksen turvin hyväksi havaitut työllisyystoimintomme jatkuvat, mutta uusiakin tuulia on purjeissamme. Tavoitteenamme on myös kehittää ja kokeilla uutta.

Pieni katsaus historiaan. KAJO – keskus aloitti toimintansa vuonna 1998 nimellä KATE-projekti. KAJO-keskus on toiminut alusta asti pienten yhdistysten palkkatukityöllistämisen apuna sekä vuodesta 2003 yhteyskeskuksena työllisyyspoliittista avustusta saavien hankkeiden ja muiden työllisyystoimijoiden välillä. Työhönvalmennus liitettiin KAJO-keskuksen palveluihin 2010. Ja tiesittekö, että KAJO on Polkuja Yrityksiin -projektin äiti? KAJOssa havaittiin, että yhdistystyöhön ohjautuneissa asiakkaissa oli potentiaalia avoimille työmarkkinoille. Tästä työnetsinnän ja yrityksiin poluttamisen tarpeesta käynnistyi vuonna 2005 Polkuja Yrityksiin – projekti, tuttavallisemmin Pyry. Yhden kipparin Pyry sai vuonna 2008 toisen työntekijän.

Yhteistyö KAJOn ja Pyryn välillä on ollut alusta asti luontevaa ja hyödyllistä. Nyt onkin aika KAJOn ja Pyryn sulautua yhdeksi ja samaksi hankekokonaisuudeksi KAJO-keskukseksi. Entiset toiminnot jatkuvat, mutta mukaan on tullut uusia kuntakumppaneita ja hanke toimii entistä maakunnallisemmin. Kaikille KAJOn työnhakija-asiakkaille, vuosittainen asiakasmäärämme on 200 henkilöä, tarjotaan työhönvalmennusta ja työnetsintää.

Kajon lisäksi meillä kaikuu. Yhdistyksessämme elokuussa startanneessa ESR-hanke KAIKUssa kehitetään yhdessä yhdistysten ja Joensuun kaupungin kanssa toimintamalli kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseksi yhdistyksissä. KAIKUn työhönvalmennuksen asiakkuudessa on vuodessa noin 40 henkilöä. KAIKUsta kiinnostuneille yhdistystoimijoille tiedoksi, että hanke järjestää tammikuun lopulla koulutustilaisuuden kuntouttavan työtoiminnan järjestämiseen liittyvistä teemoista.

KAJOn ja PkSotuTyöllisyyden valo ei pala ilman yhteistyökumppaneita. Kiitokset teille kaikille, niin vanhoille kuin uusille, kuluneesta vuodesta. Yhteinen matkamme jatkuu. Toivotaan, että työllisyyskentillä koetaan tänä vuonna iloa ja onnistumisia. Kajoa tunneliin meille kaikille!

(kajo = himmeä valo, kajastus, sarastus, rusko, hohde, kuumotus)

(kaiku = äänen heijastuminen takaisin jostakin pinnasta)

PkSotuTyöllisyystoimijat

Ajoitus on kaiken A ja O

Suomessa työllisyysmäärärahoja on ollut käytössä n. 564 miljoonaa euroa vuodelle 2015. Tutkija Robert Arnkil totesi Lieksan työllisyyden kuntakokeilun päätösseminaarissa 11.11.2015, että ”Ruotsissa vastaava summa on ainakin puolet enemmän.” Suomessa työllisyysmäärärahat ovat vähentyneet vuosi vuodelta ja vähenevät entisestään vuonna 2016. Myös työvoimakoulutuksen määrärahoja ohjataan uudelleen vuonna 2017.

Valitettavasti määrärahojen vähenemisellä on suora vaikutus Pohjois-Karjalaan ja pohjoiskarjalaisiin. Keskustelu siitä, että palkkatuettua työtä tulisi määrärahoihin vedoten vähentää, on mielestäni vastuutonta. Massatyöttömyyden aikana valtion tulisi ottaa vastuuta työllistämisestä. Siitä hyötyvät kaikki.

Palkkatuella on suora vaikutus kansalaisten hyvinvointiin.Työllisyysmäärärahojen ohjaamisella palkkatuen kautta työntekijän palkkaan on merkitystä myös alueiden hyvinvoinnille. Palkkarahat käytetään lähialueen palveluihin. Palveluihin, joita paikalliset yrittäjät tuottavat ja, joista maksetaan veroja. Palvelut, joilla myös maaseutukeskukset pysyvät elinvoimaisina.

Mutta. Työllisyyden hoitoa ei ratkaista pelkästään rahalla. Tärkeää on se, miten työllistämisen muita resursseja käytetään tulevaisuudessa. Rahan ja tekijöiden vähentyessä verkostomaisten työtapojen tarve kasvaa. Työllisyyden ja työllistymisen edistämisessä valtion, kuntien, yritysten, koulutusorganisaatioiden ja kolmannen sektorin saumaton yhteistyö, toimivat verkostot ja erilaiset yhteiset alueellisesti sovitut työllisyyden hoidon keinot ovat avain asemassa. Arnkilin (11.11.2015) mukaan tämän ketjun pitää pelata yhteen kuntoutuksesta, aktivoinnista ja osaamisen kehittämisestä aina työllistymiseen asti. Selvää on, että kaikkien toimijoiden osaamista tarvitaan näissä talkoissa.

Olen toiminut työllistämisen parissa yli kymmenen vuotta ja havainnut, että moni työtön työnhakija tarvitsisi apua työllistymisessä välittömästi työttömäksi jäätyään. Järjestelmämme ei kuitenkaan ole riittävän ketterä ja nopea. Myös kasvokkain tapahtuva asiakkaan kohtaaminen on vähentynyt.

Työssäni olen monesti pohtinut (jopa ääneen) sitä, miksi asiakkaiden palvelut määräytyvät esimerkiksi iän tai työttömyyden keston mukaan. Työhönvalmennus on lähtökohdiltaan samanlaista kuitenkin kaikille asiakkaille. Työnetsintää voi tehdä niin nuorille kuin aikuisillekin juuri työttömäksi jääneille ja pitkään työttömänä olleille asiakkaille. Eikö asiakkaan palvelutarve määritä sen, mitä palvelua hän tarvitsee?

Toisin sanoen, keskustelu palveluiden integraatiosta, asiakkaan palvelutarpeen määrittelemisestä ja sujuvista nivelvaiheista eri palvelujen välillä ei ole turhaa. Itse asiassa se on koko kupletin juoni, puhutaanpa sitten Sote-alueista, maahanmuuttajien kotouttamisesta tai nuorten palveluiden kehittämisestä. Ajoitus on kaiken A ja O, niin asiakastyössä kuin työllisyysmäärärahojen käytössä.

Timo Hartikainen, projektipäällikkö
Polkuja yrityksiin -projekti
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry