Tippuiko sosiaalinen kyydistä?

”Sehän on ihan samanlaista kuin vaikkapa saippuan tuotanto”, sanoi johtamiskonsultti sosiaalipalveluista runsaat kolmekymmentä vuotta sitten. Esimerkiksi vanhusten ja vammaisten ihmisten jokapäiväistä elämää mahdollistava apu ja tuki ovat sosiaalipalvelua.

Niinhän se sitten meni. Ihmisten välisistä palveluksista tuli palveluja, tuotteita ja tuotantoa ja kunnan asukkaista asiakkaita. Pian alettiin kilpailuttaa. Liiketoiminnasta saatiin uudet sanat ja eurotuloksen seurannasta mittarit. Tänään tuotanto keskittyy. Palvelujen monipuolistajiksi 1990-luvulla toivotut pien- ja perheyritykset alkavat olla vain perinnetietoa. Kunnalliset ja muut yleishyödylliset tuottajat pyörivät samoissa tuotantomyllyissä voimatta vahvuuksiaan käyttää. Kustannustehokkaiksi hiotuissa tuotantoprosesseissa vanhukset, eri tavoin vammaiset ihmiset sekä lastensuojelua tarvitsevat lapset soljuvat valvontateknologian seuraamina.  Talouslehdet kirjoittavat hoivateollisuudesta sijoittajanäkymineen, investointeineen, nousevine ja laskevine kursseineen. Liiketoiminnalla on taipumus hakea kasvua, valloittaa markkinoita ja yhä parempia tuloksia. Rahoittajina jatkavat kuitenkin veronmaksajat, viimekädessä.  Tätäkö halusimme? Kaikkihan tätä olimme ylös rakentamassa. Jäikö jokin huomaamatta?

”Lähin omainen on viranomainen”, väitettiin vielä 1990-luvulla. Pelättiin, että viranomaissuhteet syrjäyttävät ihmisten väliset omaehtoiset sosiaaliset suhteet ja toimeliaisuuden. Enää siitä ei pelkoa ole. Onko viranomaisen sijaan astunut jo hoivafirman myyntihenkilö, ehkä pian algoritmi?

Sosiaalipalvelujen etuliite ”sosiaali” kertoo ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta.   Välittäminen, vastuunotto ja huolenpito toisistamme ovat myös sosiaalista. Suomen historian tunnetuin sosiaalisen periaate taitaa olla: ”veljeä ei jätetä”. Luottamus on tunnetusti parisuhteen, ystävyyden ja eri yhteisöjen ja yhteiskunnan perustus. Luottamusta tuskin voidaan tuotteistaa ja hinnoitella.  Sosiaalisissa palveluissa apu tai tuki on tarpeen ja tilanteen mukaista, yhdessä sovittua. Apu ja tuki eivät katkea ostosopimuksen, tuotekuvauksen tai palvelustelin normin täytyttyä. Toisenkin lasin vettä janoonsa saa lisälaskutuksen käynnistymättä.

 Erilaiset ja eri tarpeisiin luodut sosiaalipalvelut on aikaansaatu yhdistystoiminnoin ja muun kansalaisten omaehtoinen toimeliaisuuden ansiosta alkaen 1800-luvun puoliväliltä. Innovaatiot ovat nostetut arjen keskeltä ja vaihe vaiheelta parannetut. Ensiksi kunnat ja viimeksi yritykset ovat ottaneet omakseen kansalaisyhteiskunnan aikaansaannokset, mutta onko sosiaalinen, koko toiminnan ydin pudonnut kyydistä?

Varttuneeseen ikään yltänyt Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys vuosikymmenestä toiseen yhdistänyt maakunnan ihmisiä ja yhteisöjä luottamuksen vahvistamiseksi. Yhdistys on kirvoittanut uusia näkökulmia ja toimintoja ajan tarpeisiin. Lähiajan urakkana saattaa olla sosiaalisen jälleenrakennus.

Markku Niemelä
sosiaalineuvos

Kirjoittaja toimii Kehitysvammaisten palvelusäätiön vanhempana neuvonantajana sekä

kansalaisjärjestötoimijana mm. Vammaisfoorumin hallituksessa

Markku Niemelä toimi aktiivisesti  Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen  hallituksessa 1990 -luvulla ja puheenjohtajana vv 1998-2000

Tämä blogi on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa kolumnina yhdistyksen 80 v juhlavuoden Ihmisen asialla -sarjassa 9.3.2018

Miesten välisestä ystävyydestä: Ikaros-hankkeen matkassa

Kirjoittaja on tehnyt sosionomiopintojen syventävää kehittämistyön harjoittelua Ikaros-hankkeessa loka-joulukuun 2017. Ikaros-hankkeessa tuetaan ikämiesten arjen osallisuutta.

Yksinäisyys näyttäytyy ikämiehen elämässä monin eri tavoin ja on riippumaton siitä, elääkö tämä yksin vai parisuhteessa. Ikaros-hankkeessa ja sen arvioinnissa kiinnitetään huomiota ikämiesten kokemaan yksinäisyyteen ja hyvinvointiin, toimintakykyyn, terveyden ja osallisuuden paranemiseen, ikämiesten kokemukseen tiedon ja palveluiden saannista sekä kokemukseen toimintaan osallistumisen kynnyksen madaltumisesta.

Haastattelin näiden arviointikriteerien pohjalta kaikkiaan 8 miestä Ikaros-hankkeen Rantakylän ja Kiihtelysvaaran toiminta-alueelta. Esille nousi miesten tarve päästä puhumaan ja keskustelemaan asioistaan jonkun toisen kanssa. Kaivattiin miehille omaa keskusteluryhmää ja ylipäätään miehille suunnattua harrastetoimintaa.

Sosiaalisten suhteiden lisäksi miehet kaipasivat myös apua käytännön asioiden hoitamiseen. Taloudellisissa ja oikeudellisissa sekä hakemusasioissa kaivattiin konkreettista apua ja henkilökohtaista neuvontaa. Myös ystävällisen kohtaamisen tärkeys nousi haastatteluissa esille.

Eräs Velmut-ryhmässä kävijä sanoi ryhmän olevan ”henkiselle puolelle lisävoimia antava ja siellä sitä vireyttä antava”. Miehet kokivat saaneensa Ikaros-hankkeen kautta monenlaista apua ja tukea arkeensa. Velmut-ryhmän kautta he olivat saaneet paljon uusia ystäviä ja mahdollisuuksia purkaa omia ajatuksia ryhmässä tuttavien kanssa. Velmut-ryhmä oli tuonut myös heidän arkeensa tekemistä ja antanut syyn lähteä liikkeelle kotoa. Eräs Velmu kuvasi, että ryhmässä oleminen auttaa häntä olemaan ”poissa pahanteosta”.

Moni miehistä totesi, ettei ollut osallistunut ryhmätoimintaan ennen Velmut-ryhmää. Osallistumiseen lähes poikkeuksetta vaikutti henkilökohtainen kontakti ryhmään pyydettäessä: ”Hyvin helposti se paperi jää tai sen heittää roskiin.” Eräs Velmut-ryhmäläinen totesi, että kynnys osallistua ryhmiin on korkea: ”En olis lähteny, jos ei olis henk. koht. pyytäny”. Todettiin myös, että kynnys osallistua pienenisi, kun olisi joku henkilö, joka veisi ja olisi mukana ryhmän ensimmäisillä kerroilla.

Myös omaa osallisuutta ryhmän toiminnassa pidettiin tärkeänä, vaikkakin ryhmän ohjaajan rooli koettiin myös merkittäväksi. Koettiin, että on tärkeää päästä vaikuttamaan ryhmän toiminnan sisältöön, mutta kaivattiin myös ajoittain teemoja, joita käsitellään johdetusti. Eräs Velmuista totesi, että on tärkeää, että on jotain ”mitä minäkin pystyn tekemään”. Tärkeinä asioina pidettiin yhdessäoloa, olemisen iloa ja keskusteluita. Ryhmäläiset kokivat mukaviksi myös erilaiset retket ja reissut, talkoot ja työhommat.

Toiminnan kuvattiin antavan myös mahdollisuuksia vaikuttaa ja osallistua. Toisaalta koettiin, että vaikuttamaan pystyy, mikäli haluaa, mutta todellista vaikuttavuutta epäiltiin. Eräs miehistä totesi, että ”voipi vaikuttaa, mutta en tiiä, onko siitä sitten mitään hyötyy”. Myös omaa osaamista vaikuttamisessa epäiltiin; ”Noku sitä tuntee, ettei siitä oo mitään, ei ossaa mittään mitä vois tehä”, ”Ei tässä ossaa oikein mittään pyytää, eikä mittään”.

Kaiken kaikkiaan ikämiehet kokivat, että hyvinvointia tukevia palveluita oli saatavilla tarpeeksi, mutta tietoa ja palveluita ei saa, jos ei niitä itse osaa hakea ja kysyä. Ikämiesten mielestä jalkautuva palveluohjaus parantaisi tiedonsaantia palveluista.

Tänä päivänä ikäihmisille on suunnattu monenlaista ryhmätoimintaa. Pääsääntöisiä kävijöitä ryhmissä ovat kuitenkin naiset. Miksi miehiä ei usein saada osallistumaan ryhmiin? Pitäisikö toimintaa ja tekemistä suunnata enemmän miehille, vai tulisiko toiminnan olla enemmän osallisuutta mahdollistavaa? Tulisiko palveluohjauksen olla nykyistä tehokkaampaa ja jalkautuvaa?

Miten siis tukea paremmin ikämiesten arjen osallisuutta? Siihen on mielestäni tässä saatu monia hyviä vastauksia ikämiehiltä itseltään. Haasteena on enää toteutus ja se, miten ne saadaan juurtumaan yhteiseen toimintakulttuuriimme.

Sari Korhonen

Työttömän ääntä kuunneltiin eduskunnassa

Olen pitkin syksyä ja alkutalvea seurannut eduskunnan kyselytunteja ja muuta keskustelua sosiaalisessa mediassa koskien tulevaa valtion talousarviota. Etenkin kiistelty työttömyysturvan aktiivimalli on askarruttanut minua kovasti. Olen miettinyt, että mitä vaikuttavuutta olisi, jos meitä kansalaisia kuunneltaisiin eri valiokunnissa enemmän, ja mielipiteemme otettaisiin oikeasti huomioon. Olisiko esimerkiksi tuo aktiivimalli saanut toisenlaisen muodon? Kuitenkin kaikki päätökset, jotka tehdään lakeja laadittaessa, päätyvät muokkaamaan meidän kansalaisten elämää, toisten parempaan ja toisten huonompaan suuntaan.

Kävin nimittäin ihan läheltä seuraamassa tätä tärkeää työskentelyä, kun sain lokakuussa kutsun työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta tulla antamaan asiantuntijalausuntoa kuulemiskokoukseen.

Kun hallitus antaa esityksensä valtion talousarvioksi, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta antaa omaa toimialaansa koskevan lausunnon tähän esitykseen, ja tätä tukemaan kuullaan eri aloilta asiantuntijoita. Kun Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen edustaja kutsuttiin antamaan asiantuntijalausunto omalta toimialaltaan, valiokunnalta tuli pyyntö saada mukaan myös työllisyyden asiakasraadin edustaja, ja tähän tehtävään valikoiduin minä.

 Työllisyyden asiakasraatihan on P-K:n Sosiaaliturvayhdistyksen käynnistämä ryhmä, joka keskustelee ja antaa lausuntoja niitä pyytäville instansseille erilaisista, erityisesti työttömiä koskevista kiperistä asioista. Olemme keskustelleet mm. asioimisen helppoudesta (tai vaikeudesta) työllisyyspalveluiden viranomaisten kanssa, ikäihmisten työttömyydestä, nuorten työttömyydestä, piilotyöpaikoista jne.  Olemme antaneet hyviä kehitysehdotuksia asioiden parantamiseksi, jne.

Keskustelua on käyty myös tuosta uudesta aktiivimallista, josta olimme hyvin huolissamme, koskettaahan se nimenomaan raadin jäsenten omaa elämää, suurin osahan meistä on jonkinlaisen työllisyyspalvelun piirissä, ei siis ”oikeassa” työssä.

Kuulemistilaisuudessa asiakasraadin edustajalta pyydettiin nimenomaan lausuntoa siitä, mitä hyviä ja huonoja puolia palveluissa on tällä hetkellä. Tärkeä osa lausuntoa oli myös kysymys siitä, miten palveluita pitäisi kehittää, että ne palvelisivat paremmin työtöntä.

Kuulemistilaisuus järjestettiin eduskuntatalossa lokakuun 6. päivänä valiokuntahuoneessa. Paikalla meidän lisäksemme oli myös muiden tahojen asiantuntijoita. Kaikki asiantuntijat pyydettiin valiokuntahuoneeseen yhtä aikaa, näin saimme seurata toistemme esityksiä. Esitysten jälkeen meille esitettiin kysymyksiä asiaan liittyen. En lähde erittelemään kysymyksiä tässä kohtaa sen enempää, kuin että ne koskivat läheisesti työttömän ihmisen arkea ja pärjäämistä. Valiokuntaedustajat olivat siinä mielessä lukeneet etukäteen tarkkaan antamamme kirjallisen lausunnon, että tiesivät, mitä kysyä ja mihin halusivat tarkennusta. Mielestäni onnistuimme hyvin, koska meiltä, P-K:n Sosiaaliturvayhdistyksen edustajalta ja minulta kyseltiin paljon, ja etenkin minun mielipiteeni olivat haluttuja. Kansalaisen ääntä haluttiin kuulla, ja olinkin havaitsevinani sen, että sanomani otettiin vakavasti, ja siitä keskusteltiin kokouksessa vilkkaasti. Kuulemistilaisuuden lopussa valiokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov kiitti lämpimästi meitä osallistumisesta ja antamastamme lausunnosta.

Olin tietenkin kuin kuumilla hiilillä koko kuulemistilaisuuden ajan, kun eihän minulla ole hirveästi kokemusta lausuntojen antamisesta, saatikka sitten kansanedustajien kysymyksiin vastaamisesta. Mutta huomasin, että ihmisiä hekin ovat, ja antavat arvon asialle, eikä tavalle, jolla se esitetään. Ei tarvinnut osata hienoja lausekiemuroita, eikä pokkurointia, lausunto vain tiskiin ja sillä hyvä.

Käynnistä jäi hyvä mieli, ja toivonkin, että eduskunta kutsuu entistä enemmän meitä ”tavallisia” ihmisiä kuulemistilaisuuksiinsa. Luulen, että jossain määrin kansalaisen ääni saattaa yllättää lainsäätäjän ja joskus jopa kääntää kelkkaa parempaan suuntaan.

Heli Karttunen

työllisyyden asiakasraadin jäsen

Vanhakin yhdistys voi uudistua!

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuotta aloittaessamme kaivoin esille 75-vuotis juhlalehden pääkirjoituksen, jossa olin pohtinut yhdistyksen roolia historian kulussa.

Näinhän se meni:

”Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys rekisteröitiin itsenäiseksi toimijaksi 3.10.1938  - 75 vuotta sitten. Toiminta katsotaan kuitenkin alkaneeksi jo vuonna 1925, jolloin Joensuun Kunnalliskodilla perustettiin Suomen Köyhäinhoitovirkailijain Pohjois-Karjalan haaraosasto. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kunnalliskodin johtaja Paavo Lahti, sillä tärkeäksi katsottiin, että puheenjohtajana toimii mieshenkilö!

Jo perustettaessa tarkoituksena oli koota yhteen alalla toimivia henkilöitä ja lisätä heidän tietotaitoaan. Lisäksi haluttiin kehittää huoltomenetelmiä, sillä koulutuksen ja osaamisen tarve oli tuon ajan  Suomessa huutava.  Jäseninä yhdistyksessä oli lakimääräisen köyhäinhoitoalan työntekijöitä, eri yhdistysten edustajia ja huoltoalan hallinnollisia johto- ja toimihenkilöitä.

Vanhoja pöytäkirjoja on antoisaa lukea. Vuosien 1920-40 aikana pidettiin paljon kokouksia ja esitelmätilaisuuksia. Aiheita kokouksissa olivat mm. kunnalliskodin ruokalista, työpukukysymys ja miljoona-arpajaiset. Koulutuksia ja luentoja pidettiin aiheista: Sterilisoimislain täytäntöönpano, mikä on edullisin huoltomuoto vajaaälyllisille lapsille, aviottomien lasten huolto ja sijoitus, yhteiskunnallisen huoltotoimen yleistä perustelua, liinavaatteiden hoito ja ravitsemisen perusteet. V 1939 vuosikokousesitelmän aiheena  oli  Valon ja pimeyden kamppailu ja sairasmielisten hoidon järjestäminen. Välirauhan aikana yhdistys otti huollettavakseen kummilapsen, puolitoistavuotiaan Raili Elisabethin, jonka isä oli kaatunut talvisodassa. Kummilasta tuettiin ”jonkin verran rahassa, mutta suurin piirtein luonnossa”: hankittiin vaatteita, lammas ja lääkärin apua. Sodan jälkeiset esitelmien aiheet sotapojan työhuolto, raittiushuolto ja  siirtoväenhuolto kertovat ajan tarpeista.

1960 luvulle tultaessa toiminta kuulostaa jo nykykielisemmältä ja vuosikokouksessa 1962  suomalaisen sosiaalipolitiikan isä, Heikki Varis, esitelmöi aiheesta ”Sosiaaliturva 1960-luvulla”. 1960-luvun arvomaailmasta kertovat esitelmät perhepinnareiden huollosta ja alkoholiliikkeen toimenpiteistä väkijuomien käytön ohjaamiseksi toivottuun suuntaan sekä nuorison seksuaalisesta pahantapaisuudesta.

”Vaivalloiset matkat ja hajalleen ripotellut jäsenet” eivät tyrehdyttäneet yhdistyksen toimintaa vaikeinakaan vuosina. Vuosikymmenien ajan yhdistyksen toiminta perustui - kuten yhdistystoiminta nykyäänkin -ihmisiin, jotka antavat omaa aikaansa rakentaakseen yhteistä hyvää. ”

Juhlalehden pääkirjoituksessa kerroin, että  lehden tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta näille historian toimijoille ja sille työlle, mitä asialle omistautuneet ihmiset ovat tässä maakunnassa tehneet. Halusimme myös nostaa esille sosiaaliturvan näkökulmasta ajankohtaisia, hankalilta tuntuvia kysymyksiä väliinputoajista, osallistavasta sosiaaliturvasta ja eriarvoisuuden etenemisestä. Osana historiallista jatkumoa esittelimme vuorostamme yhdistyksemme hankkeita ja niiden kautta tehtävää työtä osallisuuden, moniarvoisuuden, työllisyyden ja monikulttuurisuuden edistämiseksi.

Tätä työtä jatkamme edelleen entistä moniäänisemmin ja yhdessä laajan  kumppaniverkoston kanssa sekä maakunnassa että valtakunnallisesti.  Tavoitteenamme on olla ihmisen asialla. Se on vaativa ja vastuullinen lupaus mutta sen eteen kannattaa ponnistella!

Elina Pajula

Kokemustietoa palvelujen kehittämiseen

Toteutimme opinnäytetyön toimeksiantona Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:lle. Opinnäytetyön nimeksi muodostui ”OLIHAN MULLEKKI VÄLILLÄ VAIKEETA LÄHTEE KOTTOO, NI KYLLÄ TÄÄ NYT ON IHAN ELÄMÄÄ HELPOTTAVVAA, ET ON SIT JOTTAI.” – Mielenterveyskuntoutujien kokemuksia mielenterveyspalveluista ja heidän näkemyksiään palveluiden kehittämiseen liittyen. Opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää mielenterveyskuntoutujien kokemuksia Joensuun kantakaupungin alueella sijaitsevista mielenterveyspalveluista. Lisäksi haluttiin kartoittaa kuntoutujien kehittämisideoita palveluista ja sitä, miten he haluaisivat vaikuttaa palveluiden kehittämiseen. Opinnäytetyö on laadullinen tutkimus. Aineisto kerättiin teemahaastattelemalla kuutta mielenterveyskuntoutujaa. Saimme haastateltavat Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry:n Kuntokievarin kautta. Haastatteluaineiston analyysistä nousi esille viisi teemaa, jotka olivat kokemukset asiakastyöstä, kokemukset palvelujärjestelmästä, asiakastyön kehittäminen, palvelujärjestelmän kehittäminen ja vaikuttamistavat palveluiden kehittämiseen. Nämä teemat muodostavat opinnäytetyön tulokset.

Tulosten mukaan haastateltavilla oli sekä myönteisiä että kielteisiä kokemuksia asiakastyöstä mielenterveyspalveluissa. Myönteisiin kokemuksiin liittyivät mm. työntekijöiden halu auttaa ja kiinnostus asiakkaan asioihin, kokemus tasavertaisuudesta, työntekijöiden joustava suhtautuminen ja avuliaisuus, asiakkaan huomioon ottaminen ja kuunteleminen sekä saatu lääkehoito. Kielteisissä kokemuksissa korostuivat mm. pintapuolisiin asioihin ja oireiden hoitoon sekä nykyiseen elämään keskittyminen, työskentelysuhteen epäselvä tavoite, haasteet vuorovaikutuksessa sekä puutteellinen ohjaus muihin palveluihin ja ohjeistus lääkkeisiin liittyen.

Haastateltavilla oli myönteisiä ja kielteisiä kokemuksia palvelujärjestelmästä. Kaikki haastateltavat kokivat työtoiminnan myönteisenä. Tähän vaikuttivat mm. mukava tekeminen omaan tahtiin, sosiaalinen kanssakäyminen ja vertaistuki. Työntekijöiden vaihtuminen mielenterveyspalveluissa oli puolestaan koettu pääosin kielteisenä. Suurimmalla osalla haastateltavista oli myös ollut haasteita saada mielenterveyspalveluja. Suurin osa haastateltavista kuitenkin koki, että tämänhetkiset mielenterveyspalvelut ovat riittäviä.

Tuloksista nousee esille, että mielenterveyspalveluissa tehtävää asiakastyötä tulee kehittää. Työntekijöiden tulee kehittää toimintaansa. Toimintaan toivottiin mm. asiakkaiden sosiaalisiin suhteisiin ja aktiivisuuden tukemiseen keskittymistä, oireisiin ja jokapäiväisiin asioihin keskittymisen vähentämistä, menneisyydessä tapahtuneiden asioiden käsittelyä, selkeämpää tavoitteiden asettamista työskentelyyn ja muihin palveluihin ohjaamista tarvittaessa. Osa haastateltavista toi esille, että mielenterveyspalveluissa tulee panostaa moniammatilliseen yhteistyöhön ja ennaltaehkäisevää työskentelyä tulee vahvistaa.

Tulosten mukaan palvelujärjestelmää tulee kehittää. Mielenterveyspalveluiden sisältöön tulee saada enemmän henkilökohtaisia keskusteluja ja ryhmiä. Joensuussa tulee myös lisätä matalan kynnyksen kohtaamis- ja työtoimintapaikkojen sekä kolmannen sektorin toimijoiden ja toimipisteiden määrää. Lisäksi työntekijöiden määrää mielenterveyspalveluissa tulee lisätä.

Mielenterveyspalveluiden kehittämistä ajatellen tarvitaan erilaisia vaikuttamistapoja. Näitä vaikuttamistapoja ovat internet, puhelinsoitot, henkilökohtaiset tapaamiset ja keskustelut, paperiset kyselyt, asiakas- ja asukasraadit, keskustelu- ja kuulemistilaisuudet sekä kokemusasiantuntija-toiminta.

Opinnäytetyön tekeminen on ollut noin vuoden mittainen opettavainen, mielenkiintoinen ja antoisa prosessi. Kauan kestänyt prosessi on edellyttänyt ja vaatinut motivaatiota ja sitoutumista työskentelyyn. Tätä motivaatiota ja sitoutumista on tukenut ja edesauttanut se, että olemme molemmat kokeneet opinnäytetyön aiheen kiinnostavaksi ja mieluisaksi. Opinnäytetyö syvensi näkökulmaa siihen, että mielenterveyskuntoutujien kokemusperäistä tietoa sekä näkemyksiä ja ajatuksia tulisi hyödyntää enemmän ja paremmin mielenterveyspalveluiden suunnittelussa, toteutuksessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Tämä pätee myös kaikkiin muihin asiakasryhmiin. Asiakkaat ovat palveluiden todellisia asiantuntijoita niiden käyttämisen kautta ja tätä asiantuntijuutta tulisi hyödyntää laajemmin. Palvelujärjestelmä ja palvelut eivät voi vastata aidosti asiakkaiden tarpeisiin, jos heidän äänensä ei niissä kuulu.

Opinnäytetyö löytyy kokonaisuudessaan Theseuksesta: http://www.theseus.fi/handle/10024/137947.

Lämpimät kiitokset haastateltaville, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:lle ja Pohjois-Karjalan Mielenterveydentuki ry:lle toimivasta yhteistyöstä opinnäytetyöprosessin aikana.

Valmistuvat sosionomiopiskelijat Laura Romppanen ja Jani Kurki

IKAROS -hankkeessa ei kangistuta kaavoihin

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:n Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rahoittamassa kolmivuotisessa Ikaros-hankkeessa edistetään ikämiesten arjen osallisuutta etsivän vanhustyön keinoin. Hankkeella tavoitetaan niitä iäkkäitä miehiä, jotka kaipaavat elämäänsä sosiaalisia kontakteja ja mielekästä tekemistä Joensuun Rantakylän, Enon ja Kiihtelysvaaran alueella.  Toimintamuodot syntyvät hankkeessa tarpeen mukaan. Tähän mennessä tarvetta on ollut ryhmätoiminnalle (Velmut-ryhmä), yksilölliselle työlle: mm. matalan kynnyksen palveluohjaukselle ja kotikäynneille sekä jalkautuvalle työlle siellä missä ikämiehet liikkuvat.

Toiminnan periaatteet ovat yksinkertaisia. Ihminen on itse omien asioidensa asiantuntija.
Tärkeää on kuuntelu, keskustelu, läsnäolo ja ajan antaminen.
Periaatteena IKAROS-hankkeessa on ns. osallistujatahtisuus ja joustavuus. Hankkeessa puhutaan ihmisistä ja osallistujista, asiakas-nimikettä ei käytetä. Toiminnassa ei lähdetä liikkeelle ajatuksesta, mitä hanke voi ikämiehelle tarjota, vaan mitä ikämies tarvitsee arkensa tueksi. Toiminnan edetessä on käynyt ilmi, etteivät ihmiset ja heidän elämäntilanteensa mahdu valmiisiin raameihin. Käytännössä ikämiehen tarpeisiin pyritään vastaamaan sekä suoraan hankkeen kautta että tarvittaessa ”saattaen vaihtaen” yhteistyötahojen kanssa.

Hankkeelle ominaista on yksilöllisyys myös tiedottamisessa. Osallistujia on tavoitettu paljon jo ensimmäisten kolmen kuukauden aikana. Tällä hetkellä Rantakylän alueen tekstiviestilistan kautta toiminnasta menee tietoa 75:lle ikämiehelle. Heistä n. 70 oli tavoitettu ennen kuin yhtäkään ilmoitusta oli kiinnitetty ilmoitustauluille tai laitettu muuten jakoon. Osallistujia haastateltaessa kävi ilmi, että vain yksi henkilö oli tullut mukaan toimintaan nähtyään esitteen seinällä. Vaikka esim. Velmut-ryhmän toiminnassa on mukana hyvinkin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ikämiehiä, yhteistä monille on juuri tavoittamisen haasteellisuus. Vain pieni osa porukasta seuraa ilmoituksia, nettisivuja tai Facebookia.

Parhaiten sana toiminnasta on kiertänyt jalkautuvan ja etsivän työn kautta paikallisten kauppojen auloissa, huoltoaseman baarissa, terveysaseman/hyvinvointiaseman käytävillä, asukatuvilla ym., paikoissa joissa ihmiset arkeaan viettävät. Tärkeäksi tiedottamisessa on koettu henkilökohtaisuus. Ikämiesten kanssa jutellaan niitä näitä sen mukaan, mikä kellekin on tärkeää. Varsinaisesta hankkeen toiminnasta puhutaan, jos siihen on kiinnostusta. Toiminnasta kiinnostuneet voivat halutessaan antaa numeronsa tekstiviestilistalle, jolla hankkeen työntekijä tiedottaa viikoittain tulevista toiminnoista. Tieto kulkee tehokkaasti ”puskaradiona” ikämieheltä toiselle. Tavoitettujen henkilöiden kautta saadaan vinkkejä ja kontakteja myös niihin, jotka ovat mökkiytyneet koteihinsa. Osallistujia hankkeeseen ohjautuu myös monitoimijaisen yhteistyöverkoston kautta.

IKAROS-hankkeen myötä on tullut vastaan kysymys perinteisten työroolien ja ammatillisuuden kyseenalaistamisesta. Esimerkiksi ryhmätoiminnan aikana ei ole selviä ohjaaja-ohjattava rooleja. Työntekijä on mahdollistaja ja luo raamit, ihmiset itse toiminnan sisällön. Työntekijöillä ei ole perinteistä ammatillisuuden suojaa, kuten työasua, nimikylttiä eikä ihmisiä oteta vastaan summerioven takana. Hankkeen osallistujat ovat harvoin, ainakaan valmiiksi, asiakkaan roolissa. Usein kontaktin luominen on näin helpompaa, mutta ammatillisten ja henkilökohtaisten rajojen määrittely voi olla hyvinkin haastavaa.

Rantakylän kaupunginosassa Velmut-ryhmän toiminta on jo alkanut vakiintua. Miehet kokoontuvat yleensä kerran viikossa, ja luovat toiminnan itse. Yleensä ainakin keitetään kahvit, turistaan, tehdään pientä nikkarointihommaa tai jotain pientä purtavaa. Lisäksi käydään esimerkiksi retkillä, lenkillä ja tapahtumissa aina sen mukaan mikä ryhmää kiinnostaa. Ryhmätoiminnassa huomioidaan palveluohjauksellinen näkökulma. Erilaisiin arjen haasteisiin on mahdollista saada tukea joko pikaisesti ryhmän aikana tai sopimalla henkilökohtainen tapaaminen. Muina viikonpäivinä voidaan osallistua muiden tahojen kaupungissa järjestämään toimintaan, mikäli se Velmuja kiinnostaa. Näin ympärillä olevat toimijat ja yhteistyöverkosto tulevat tutuiksi. Velmuryhmäläisillä on halutessaan mahdollisuus lähteä mukaan myös hankkeen yhteistyöpalavereihin, kehittämistyöryhmiin ym.   Osa Velmuista on kiinnostunut toimimaan hankkeessa ns. Vertaisvelmuna. Vertaiset osallistuvat työntekijän työparina mm. jalkautuvaan työhön ja kotikäynneille.

Ryhmätoimintaan mukaan lähtemisen kynnys on pidetty mahdollisimman matalana. Osallistujilta ei vaadita sitoutumista. Toimintaan voi osallistua oman kiinnostuksen ja elämäntilanteen mukaan.
Ryhmätoimintaan voidaan järjestää tarvittaessa kyyti vaikka kotiovelta.  On huomioitu, että mm. erilaiset liikkumisrajoitteet, kotoa pois lähtemisen vaikeus ja taloudelliset seikat voivat muodostua esteeksi toimintaan lähtemiselle.

Hankkeen toiminnan ydin on yksinkertaisuudessaan siinä, että mennään sinne missä ihmiset ovat ja kuullaan mitä he itse asioistaan ajattelevat. Tukea tarjotaan, mikäli ihminen itse sitä kaipaa. Usein tärkein tuki arjessa on hyvin yksinkertaista: päivän kuulumisten vaihtaminen, polttopuiden tilaamisesta huolehtiminen, tärkeän puhelinnumeron etsiminen…

Hankkeen työntekijöiden moninaiset tehtävät herättävät myös kysymyksen, mikä on ammatillista työtä ja kuinka sen tuloksia mitataan?  Hankkeen ajatuksena on, että lähes mikä tahansa tekeminen voi olla ammatillista työtä, jos työntekijä tiedostaa siihen liittyvän ammatillisen tavoitteen. Erilaiset toiminnan tavat kahvinkeitosta hakemusten täyttämiseen ovat sosiaalityön välineitä ja keinoja kohdata ihminen. Mutta miten mitata kohtaamista?

Soile Nyman ja Katja Hämäläinen-Puhakka

Päiväkirja TET- harjoittelusta Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä

Tulin TET-harjoitteluun isäni työpaikalle, Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistykseen, KAJO- keskus hankkeeseen. Isäni työskentelee kehittämispäällikkönä KAJO-keskuksessa. Työpaikka sijaitsee Siltakadulla Joensuussa. Työpaikalle on helppo tulla, koska se sijaitsee keskustassa ja työpaikan eteen pääsee julkisilla. Lyhyesti kerrottuna KAJO-keskuksessa autetaan ihmisiä työllistymään yrityksiin tai yhdistyksiin ja neuvotaan eri koulutusmahdollisuuksissa.

Päivä 1:

Maanantai aamuna heräsin klo 6:30 ja mietin, miten iskä jaksaa herätä näin aikaisin. Minua myös jännitti hieman ensimmäinen TET-päivä, mutta tykkään oppia uusia asioita. Ensimmäisenä päivänä pääsin heti ns. työn ytimeen. Menimme kaupungintalolle palaveriin, joka käsitteli yhteisesti tehtävää yrityskäynti kampanjaa. Aluksi palaveri oli hieman tylsä, kun joutui katsomaan sivusta. Loppujen lopuksi, kun pääsin jotenkuten mukaan palaveriin ja tajusin mitä siinä käsitellään, se muuttui kiinnostavaksi. Itse en ole ikinä ollut missään palaverissa ja se oli mielestäni jännää. Palaverin jälkeen menimme työpaikalle ja siellä isäni esitteli minulle työpaikkaa ja työntekijöitä. Työpaikka on hieno ja kotoisa, ja työntekijät olivat todella mukavia ja he ottivat minut hyvin vastaan. Ensimmäinen päivä meni tutustuessa eri termeihin ja asioihin mitä työpaikalla tehdään. Esimerkiksi uutena minulle tuli termi ”palkkatuki” ja selvitin esimerkiksi mitä KAJO-keskuksessa tehdään. Tutustuin myös eri hankkeisiin ja projekteihin mitä työpaikalla tehdään. Keskellä työpäivää minulla oli suunnilleen kolmenkymmenen minuutin ruokatauko. Ruokatauon jälkeen jatkoin työpaikan verkkosivuihin tutustumista keskiviikkona pidettävää palaveria varten. Järjestelin myös yhden kansion aakkosjärjestykseen. Tein töitä 8 tuntia ja se meni nopeasti.

Päivä 2:

Toisena TET-päivänä heräsin kuuden jälkeen, koska lähdimme jo ennen kahdeksaa Valtimolle ohjausryhmän kokoukseen. Aamuherätykset eivät ole minua varten. Kun saavuimme Valtimolle, menimme Valtimon kunnantalolle kokoukseen. Kokous aluksi oli tylsä, kun en ymmärtänyt mistä puhuttiin. Parin tunnin kokouksen jälkeen kävimme syömässä Nurmeksessa ja kotimatka alkoi. Toimistolla jatkoin töitä tallentamalla eri tietoja sähköiselle lomakkeelle ja työpäiväni loppui kolmen jälkeen.

Päivä 3:

Kolmantena päivänä tulin toimistolle kahdeksaksi ja sain tehtäväksi pieniä ”askartelu”-hommia. Kello yhdeksältä oli myös viikkopalaveri, jossa esittelin itseni ja kerroin itsestäni. Viikkopalaverissa käsiteltiin työyhteisön yhteisiä asioita. Sen jälkeen suunnittelin tätä blogia ja menin syömään. Ruokatauon jälkeen minua odotti verkkosivujen suunnittelupalaveri, jossa pääsin kertomaan mielipiteitäni, miten verkkosivuja voisi kehittää. Sen jälkeen osallistuin Järjestö 2.0 – hankkeen perehdytykseen. Se oli kiinnostavaa, kun sai tutustua tarkasti hankkeeseen. Loppupäivän suunnittelin ja kirjoitin tätä blogia. Lopetin työpäivän neljältä.

Päivä 4:

Neljäntenä päivänä tulin bussilla töihin kahdeksaksi. Melkein koko päivä meni kirjoittaessa ja viimeistellessä tätä blogikirjoitusta. Sain myös todistuksen TET-jaksosta sekä Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen kahvimukin muistoksi harjoittelustani.

Olin tetissä vain neljä päivää, koska tein neljän päivän aikana vaadittavat 30 tuntia töitä, eli työtunnit täyttyivät. Yllätyin, miten monipuolista työ on ja miten paljon työssä joutuu tekemään suunnittelutyötä. Huonoja puolia työssä oli mm. se, että tettiläiselle oli vaikeaa löytää konkreettista tekemistä ja pitkät työmatkat esimerkiksi kokouksiin veivät paljon aikaa. Tykkäsin työstä, koska tykkään toimistotyöstä ja työ oli niin monipuolista.  Ja haastateltuani isääni ymmärsin, kuinka monipuolista hänen työ oikeastaan onkaan.   Työtehtävät vaihtelevat laidasta laitaan. Työssä tarvitaan vuorovaikutustaitoja, digiosaamista, suunnitteluosaamista, talousosaamista ja erilaisten järjestelmien tuntemusta. Eli työssä tarvitaan monenlaisia taitoja. Pidin myös siitä, että työaika oli liukuva, joka tarkoittaa sitä, että tiettyjen aikarajojen sisällä voi ns. liukua työajassa, kunhan vaan työtunnit täyttyvät. Minulla oli myös viimeiselle päivälle etätyömahdollisuus, jota en kuitenkaan käyttänyt. Työyhteisössä on hyvä fiilis tehdä töitä ja täällä on tekemisen meininki. Kaikki olivat mukavia ja tulisin mielelläni uudestaan Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistykseen TET- harjoitteluun.

Siiri Hartikainen 

Kontiolahden koulu, 9. lk