Asukkaat odottavat kehittämiskutsua

Tanja Saukkonen, projektikehittäjä
osallisuushanke Salli, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys
 
Asukkaat haluavat antaa palautetta sosiaali- ja terveyspalveluista sekä olla mukana palvelujen kehittämistyössä. Kun vaan joku kysyy, kun vaan pyydetään mukaan palvelujen kehittämiseen. Asukkailta voi nousta palvelujen kehittämiseen näkökulmia, jotka voivat jäädä muutoin huomaamatta. Toisaalta annettu palaute voi vahvistaa käsitystä siitä, mihin suuntaan kehittämistyötä tulisi erityisesti suunnata.

”Paljoa ei kokemusta -- sote-palveluista ole, mutta suurimpana nostaisin esille ”läpipääsemisen”. Kun klo 8 aloittaa rinkuttamisen ajanvaraukseen, ei sinne välttämättä pääse läpi. Jos pääsee, niin -- kerran sain pyynnön soittaa seuraavana päivänä. Koitin soittaa -> en päässyt läpi. Ei kaikilla ole mahdollisuutta päivystää ajanvaraukseen! -- Miten palveluihin pääsee?!”

On tärkeää huomata, että kaikki annettu palaute ei suinkaan ole kehittämistoimia vaativaa, vaan asukkaat haluavat kertoa myös kiitokset toimivista palveluista ja säilyttämisen arvoisista asioista.

”Lastensuojelusta on saanut jelppiä moneen asiaan, esim. kesäduuni saattaa järjestyä, vaikka en muistanutkaan hakea minnekkään.”

”Olen käyttänyt koulukuraattorin, terveydenhoitajan, terveyskeskuksen ja hammashuollon palveluita. Palvelut ovat toimineet hyvin ja olen saanut apua kaikkiin ongelmiini”

Palautteenkeruu on termi, joka voi helposti tuoda mieleen esimerkiksi hymynaamapainikkeet, tekstiviestikyselyt tai lomakekyselyt. Näillä menetelmillä voi tavoittaa tietyn palan totuutta, mutta paljon tietoa jää myös piiloon. Kun sote-palvelujen kehittämisessä halutaan syvempään vuoropuheluun asukkaiden kanssa, kannattaa miettiä menetelmien monipuolistamista.  Yleisötilaisuudet, kansalaisraadit, asiakasraadit, kokemuskouluttajat, kehittäjäasiakkaat sekä järjestöjen kanssa tehtävä yhteistyö ovat eräitä vuoropuhelun ja kehittämisen väyliä.

Pohjois-Karjalassa tehdyssä Siun sote -kehittämistyössä on muodostunut selkeä kuva siitä, että asukkaat haluavat kehittää sote-palveluja yhdessä alan ammattilaisten kanssa. Asukkaat toivovat tähän tapojen monipuolisuutta kuten päättäjien jalkautumista asukkaiden pariin, raatityöskentelyä, nettipalautteenannon mahdollisuutta tai suullista palautteenkeruuta palvelutapahtuman yhteydessä. Olennaista on myös se, mitä saaduille palautteille tehdään, ja kuinka tehdyistä muutostoimista viestitään alueen asukkaille. Muutoin voidaan helposti ajatella ”ei ne siellä mitään kehitä”.

Asukkailta palautteen kerääminen ja kehittämistyöhön mukaan kutsuminen ovat jokseenkin uusia asioita suomalaisessa toimintakulttuurissa. Asukkaat ovat esittäneet ideoita, kuinka heitä voisi saada mukaan kehittämistyöhön. Asukkaat muun muassa toivovat, että heitä kutsuttaisiin henkilökohtaisesti mukaan esimerkiksi raatityöskentelyyn, tai että asiakas-, asukasraateihin ja kehittämistyöhön haettaisiin jäseniä avoimella haulla. Myös järjestöillä nähdään tärkeä rooli asukkaiden tavoittamisessa palvelujen kehittämistyöhön.

Tiedämme, että sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen on kaikkien edunmukaista toimintaa. Asukkaat ja ammattilaiset voivat yhdessä – samalla puolella työskennellen – löytää tapoja kehittää ja sujuvoittaa palveluja. Toivottavasti asukkaita pyydetään mukaan sote-palvelujen kehittämiseen, sillä asukkaat odottavat soten kehittämiskutsua.

Asukasnäkökulma sote-palveluissa Pohjois-Karjalassa Palveluista ja kehittämisestä asukkaiden kanssa keskusteltiin laajasti loppuvuonna 2014 ja keväällä 2015. Asukkailta kerättiin yli 1500 palautetta sote-palveluista ja kehittämistyöstä. Palautteet kerättiin Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen sisältöjä kehittävän Siun sote -hankkeen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen ja Karelia amk:n sosiaali- ja terveysalan yhteistyönä. Tekstin lainaukset ja kommentit perustuvat asukkailta kerättyyn materiaaliin. Lisätietoja: www.pkssk.fi/sote

 

Mahdottoman hienoja mahdollisuuksia

Ksenia Peltovuori
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry 

Monenlaista tehnyt ja nähnyt järjestöihminen, mutta tuore tapaus Pohjois-Karjalassa + Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistys ry= Joensuun Mahdollisuuksien tori. Häh?

Joskus palaset loksahtelevat paikoilleen, joku saattaa ajatella kohtalon laittaneen näppinsä peliin. Jotakin tällaista tuntui olevan ilmassa, kun tammikuussa minulle tarjoutui mahdollisuus muutaman kuukauden määräaikaiseen työhön Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksellä, yhtenä tehtävänä koordinoida Joensuun Mahdollisuuksien toria. Unelmatyö, jossa pääsisin paitsi käyttämään ammattitaitoani myös tutustumaan Joensuun järjestökenttään ja siellä toimiviin ihmisiin, melko tuore joensuulainen kun olin. Käärin hihat onnesta puhkuen ja intoa tihkuen!

Mahdollisuuksien toreja on järjestetty eri puolilla Suomea 1980-luvun puolivälistä lähtien. Pääasiassa vapaaehtoisvoimin järjestettäviä toreja nousee vuosittain noin 20 paikkakunnalle. Joensuussa ensimmäinen tori järjestettiin perimätiedon mukaan kymmenen vuotta sitten, ei siis mikään tuore ilmiö täälläkään. Valtakunnallista Mahdollisuuksien tori -verkostoa koordinoi Kepa ry, mutta joka paikkakunnalla tapahtumat ovat omannäköisiään sen mukaan, millaisella porukalla ja resursseilla työtä tehdään. 

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys osallistui tänä vuonna ensimmäistä kertaa prosessiin näin isolla panostuksella, koordinointivastuulla. Tehtävä kuitenkin istui yhdistyksen toiminnan painopisteisiin kuin nenä päähän. Sekä yhdistyksen että Mahdollisuuksien torin tavoitteisiin kuuluu esimerkiksi osallisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien parantaminen, kansalaistoiminnan edistäminen, monikulttuurisuuden tukeminen sekä yhteiskuntapolitiikkaan vaikuttaminen. Tämän vuoden valtakunnallinen toriteema, yhteisöllisyys, liippaa myös läheltä sotun arvoja, ollaanhan tässä ihmisen asialla.

Tapahtumajärjestelyt startattiin helmikuussa kutsumalla kaikkia kiinnostuneita joensuulaisia avoimiin suunnittelutapaamisiin. Mukaan tulleiden verkostoja hyödynnettiin ja jokaisen työpanos, oli se sitten pieni tai isompi, oli merkittävä tapahtuman toteutumisen sekä porukkahengen kannalta.
 
Lauantaina 9.5.2015 saatiin sitten korjata työn satoa, kun Mahdollisuuksien tori nousi Taitokortteliin toukokuisen auringon valoon.  ”Think global, act local” -ajatus kävi hyvin toteen, kun joensuulaiset ihmiset, yhdistykset ja muut toimijat pureutuivat globaaleihin kehitys-kysymyksiin heijastaen niitä omaan paikalliseen toimintaansa. 

Tapahtumassa oli yli 40 eri tahoa esittelemässä toimintaansa ja tuottamassa ohjelmaa. Oikeudenmukaisempaa maailmaa tavoiteltiin esimerkiksi jäte- ja kierrätysneuvonnan, liikkumisvapauden, reilun kaupan, lasten oikeuksien, monikulttuurisuuden, luonnonsuojelun, seksuaalisen tasa-arvon, ilmastopolitiikan ja kestävän maailmantalouden teemoihin liittyen sekä esittelypisteillä, työpajoissa että paneelikeskustelussa.

Päivää siivitti ja tunnelma nostatti myös riemukas lavaohjelma: Kolmen sukupolven afrotanssi –työpaja sai hymyt huulille ja jalat vipattamaan mahtavalla energiallaan, Joensuun Konservatorion lasten- ja nuorten puhallinorkesterit sekä Joensuun Naiskuoron pienryhmä töräyttivät ja luikauttivat sulosoinnuillaan kesän tervetulleeksi ja paikallisen tehosekoittimen Samu Niemeläisen Maailma on sun -tulkinta kiteytti tapahtuman sanomaa: ”Olet kaunis, niin kaunis, ja maailma on sun!” Omalla toiminnalla on mahdollisuus vaikuttaa, myös globaalisti.

Joensuun Mahdollisuuksien torin koordinoiminen oli verraton kokemus, josta jäi takataskuun hyvät verkostot, uudet tuttavuudet, monenlaiset oppimiskokemukset ja vahva tunne joensuulaisesta välittämisestä, yhdessä tekemisestä ja vaikuttamisesta.

Ensi vuonna uudelleen, oletko sinä mukana?

Miksi nuori mies ei liiku?

Matleena Pekkanen, Työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Muun muassa tätä kysymystä käsiteltiin viime viikolla
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen,  Itä-Suomen yliopiston sekä Sosiaalipoliittisen  yhdistyksen Joensuun paikallisosaston järjestämässä perinteisessä Jäidenlähtöseminaarissa: Kunnes terveys meidät erottaa!

Suomalaisten hyvinvointi ja terveyden taso on jatkuvasti kohentunut, mutta samanaikaisesti terveyserot kansalaisten kesken ovat kasvaneet. Tutkijat tietävät ja yleisesti tunnustavat, että merkittävin terveyserojen aiheuttaja on ihmisen sosioekonominen asema; tuloerot korreloivat terveyseroja. Tulotason lisäksi sosioekonomisia tekijöitä ovat elämäntyyli, koulutus, ammatti ja työmarkkina-asema. Koulutus muokkaa ihmisen arvomaailmaa ja vaikuttaa ammattiuraan, jonka vaikutukset ulottuvat työ- ja elinoloihin, toimeentuloon sekä käyttäytymiseen. Tästä pääsemme otsikon nuoreen mieheen.

Liikuntatieteen maisteri Kati Kauravaaran liikuntasosiologian väitöskirja tarkastelee ammattikoulua käyvien liikkumattomien nuorten miesten arkea. Kauravaaran mukaan kyse ei ole nuoren miehen kapinasta liikuntasuosituksia vastaan, vaan liikkumattomuus on nuorelle miehelle vapautta ja itsensä arvostamista. Nuorelle miehelle on tärkeää hengata kavereiden kanssa, autoilla, katsoa televisiota sekä nauttia alkoholia ja tupakkaa. Kauravaaran tutkimuksen nuoren miehen elämän arvot ovat hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Kuuluessa yhteisöön, jossa liikkuminen ei ole arvostettu valinta, on nuoren miehen itsestään selvää liikkua vähän. Kun ammattikoulukin osoittautuu enemmän liikkumattomuutta kuin liikuntaa tukevaksi, on liikunnan harrastamattomuus helppoa. Liikkumattomuudesta tulee lähiyhteisön normi.

”Mene lenkille, siitä tulee ihana olo”. Väittämä on ontto argumentti meistä monelle: valtaosa suomalaisista liikkuu suosituksiin nähden liian vähän.
Minäkin. Liikun määrällisesti hyvin, mutta laadullisesti väärin. En ole hikoileva himoliikkuja, vaan hyötyliikkuja ja satunnainen vaeltelija. Pyöräilen ja kävelen, koska se on minulle luontaista, helppoa, halpaa ja jo lapsuudesta opittua. En osaa kuvitella itseäni bussipysäkille seisomaan. Se vaatisi aikatauluttamista, mikä veisi vapauteni. Lisäksi kotoa peritty nuukuus soimaisi minua turhien eurojen käyttämisestä. Autoa käytän vain pitkillä matkoilla: kauppaan autoilu sotii ajatusmaailmaani vastaan. Kävelylenkeillä käyn useita kertoja viikossa. Ulkoiluni lähtökohta on henkinen hyvinvointi. Kävellessä tyhjennän tai täytän päätä ja hengitän. Ja kävelen sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu ilman teknisiä vempaimia. Minua ei motivoi askel-, syke- tai mitkään muutkaan mittarit. Päinvastoin, kaikenlainen hifistely vie liikkumisvapauteni.

Monina eri ajanjaksoina olen yrittänyt täyttää liikkuvan kansalaisen velvoitetta. Olen juossut ja kuntosaliharjoitellut löytämättä kummastakaan nautintoa. Viisaasti ajatellen nautinnoksi pitäisi riittää se, että liikunnasta on terveydelleni kokonaisvaltaista hyötyä. Mutta kun ei. Se että saat minut kuntosalille, on kenties yhtä vaikeaa kuin saada Kauravaaran tutkimuksen nuori mies kävellen kauppaan.

Miten terveyseroja kavennetaan, kun lähtökohdat ovat ylläkuvatun kaltaisia? Seminaari-ilmassa leijuvaan kysymykseen ei löytynyt yhtä selvää vastausta. Kaikki puhujat olivat kuitenkin samaa mieltä siitä, että laaja-alaisten yhteiskuntapoliittisten päätösten lisäksi toiminnan lähtökohtana tulee olla antropologinen asenne, ihmisiä on opittava ymmärtämään heidän omista lähtökohdistaan. Hyvä elämä on meistä jokaiselle erilaista.  Lisäksi omasta terveydestä huolehtiminen vaatii yhteiskunnallista osallisuutta: resurssien ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Kansalaisten terveyden edistäminen tulisi huomioida kaikessa päätöksen teossa.

Seminaarin päätössanoja mukaillen: terveyserojen vähentäminen on hyvinvointivaltion ydintoimintaa. Mitä mieltä olette?

Jäidenlähtoseminaarin videotallenne on katsottavissa täältä

Viikinkimiesten lelu- ja taidepajalla Islannissa

Suvi Tahvanainen

Vuosi sitten valmistelin Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä koulutuksia vapaaehtoisille. Nyt kerrytän omaa vapaaehtoiskokemustani Islannissa EVS-vapaaehtoisena (European Voluntary Service). Täällä maaliskuinen aamu sarastaa aurinkoisena, yöllinen sademyrsky on sulattanut jälleen kerran maan laikukkaaksi. Laskeudun asunnostani alakertaan työpaikalleni Ásgarðuriin yhteiselle aamupalalle, jonka jälkeen päivä aloitetaan yhteislaululla. Laulu päättyy usein viikinkihenkiseen huudahdukseen, jonka napakkuudesta voi päätellä työntekijöiden vireystilan. Sitten siirrytään päivän töihin puu- ja taidetyöpajoihin.

 

Ásgarðurissa työskentelee kolmekymmentä 25 – 60 -vuotiasta kehitysvammaista miestä, osakokopäiväisesti ja osa puolikkaan päivän. Työpajaohjaajia kutsutaan avustajiksi ja heitä on palkattuna seitsemän. Lisäksi keittiöön palkattiin juuri kokki, jonka kanssa työskentelee Ásgarðurin ainut naistyöntekijä. Ásgarður ei ole vain miehille tarkoitettu työpaikka, mutta syystä tai toisesta naiset eivät yleensä ole pitkään työssä viihtyneet. Ja kieltämättä välillä tunnelma on aika miehinen ja naispuoliset vierailijat saavat osakseen kiinnostuneita vilkaisuita, ja usein myös käsisuudelmia ja halauksia on tarjolla.

Taiteilijat työssään

Kehitysvammaisilla työntekijöillä on vapaus valita kummassa pajassa he haluavat milloinkin työskennellä ja mitä he kulloinkin haluavat työstää. Jotkut työntekijät auttavat myös keittiössä ja myymälässä, josta pajojen tuotoksia voi ostaa. Päivää rytmittävät kahvitaot ja ruokailut. Joka toinen perjantai pidetään kokous, jossa kukin saa vuorollaan kertoa mielessä pyörivät hyvät ja huonot asiat. Hyvällä säällä työpäivään pyritään sisällyttämään pieni ulkoilu.

Kaikille työntekijöille maksetaan palkkaa taitelijoina, jolloin tulot eivät vaikuta alentavasti heidän saamaansa eläkkeeseen.

Puutyöpaja sijaitsee vanhassa parakissa. Siellä työtä tahdittaa jatkuva koneiden surina ja vasaran pauke. Parakissa valmistuvat monenlaiset lelut ja arjen käyttöesineet puumateriaaleista, joista suuri osa saadaan lahjoituksena. Joulun alla vitsailimme, että kyseessähän on varsinainen joulupukin paja, kun vauhdilla viimeistelimme viimeisiä tuotteita Ásgarðurin joulumarkkinoita varten. Monet työntekijät viihtyvät hiomispöydän ääressä, mutta osa työskentelee tottuneesti sahaus- ja hiontalaitteiden parissa. Työntekijöiden taidot ja kiinnostuksen kohteet otetaan huomioon työtehtäviä jaettaessa.

Taidetyöpajassa työskentelee pienempi ryhmä, yleensä noin viisi työntekijää kerrallaan. Siellä tunnelma on rauhallisempi ja käsittelyssä ovat päivästä riippuen kivet, villa, kupari, nahka tai muut materiaalit. Taidepajassa myös maalataan, piirretään ja jatkossa kokeilemme myös saven kanssa työskentelyä. Puutyöpajasta tuodaan usein töitä viimeisteltäväksi ja hinnoiteltavaksi taidepajan työntekijöille.

Vapaaehtoisena Ásgarðurissa

Vuoden EVS-pestistäni on seitsemän kuukautta ohi, mutta vielä on viisi jännittävää kuukautta jäljellä. Ásgarðuriin ulkomailta tulleita vapaaehtoisia on otettu jo 10 vuoden ajan tuomaan väriä ja vaihtelua työpaikan arkeen. Omana tehtävänäni on auttaa työntekijöitä tuotteiden teossa, mutta saan myös käyttää omaa luovuutta ja suunnitella sekä valmistaa uusia tuotteita. Lisäksi jututan työtekijöitä työn lomassa ja autan kaikessa mahdollisessa mitä Ásgarðurin arkeen kulloinkin kuuluu.


Minua kannustetaan käyttämään omia vahvuuksiani ja oma-aloitteisesti tarttumaan tarjolla oleviin haasteisiin. Minun oli helppo tulla elokuussa mukaan ja työntekijät ottivat avoimin mielin seuraansa täysin islanninkieltä hallitsemattoman vasta maahan saapuneen tulijan. Vaikka osan kanssa keskustelu sujuu englanninkielellä, jokainen opittu islanninkielinen sana auttaa niin työssä kuin arjessakin eteenpäin.

Ásgarður on monille Reykjavíkin alueen asukkaille tuttu, mutta turistit päätyvät sinne ostoksille usein vahingossa vieressä sijaitsevan vanhan villatehtaan myymälään tutustuessaan. Ásgarður on saanut monta kertaa tunnustusta vuonna 1993 alkaneen toimintansa aikana. Voin lämpimin sydämin todeta, että saan olla vapaaehtoisena ihanassa maassa tutustuen paikalliseen järjestötoimintaan ja tehdä työtä mukavien ihmisten kanssa!

Yksin ei maailmaa muuteta

Tanja  Saukkonen, projektikehittäjä, oSallisuushanke Salli
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Yksin ei maailmaa muuteta, mieluummin kannattaa kokeilla isommalla porukalla. Ei kuitenkaan aivan maailman muutosta tavoiteltu, kun Joensuun Kansalaistalon toimijat ja Joensuun kaupungin aikuissosiaalityö istahtivat yhteisen pöydän äärelle marraskuussa 2014. Iso teema pöytään kuitenkin kannettiin.

Keskusteluun nostettiin toimeentulotukikysymykset. Porukalla lähdettiin pohtimaan, kuinka toimeentulotukeen liittyviä asioita voitaisiin kehittää. Ryhmä, joka nimesi itsensä Sossufoorumiksi, käy vuoropuhelua eritasoisista toimeentulotuen pulmakohdista. Ryhmä kysyy ja keskustelee niin teknisistä toimeentulotukipäätösten rakenteista kuin myös laajemmista sosiaalityön asiakkuutta koskevista asioista ja palautteesta.

Sossufoorumin tavoitteena on viedä toimeentulotukeen liittyviä kysymyksiä julkiseen keskusteluun. Keskustelun toivotaan normalisoivan puhetta toimeentulotuen hakijoista ja toimeentulotuen saamisen yleisyydestä. Toimeentulotukeen liittyvä keskustelu nähdään tärkeänä, sillä asia koskettaa lukuisia alueen asukkaita: vuonna 2013 toimeentulotukea saaneita kotitalouksia oli Pohjois-Karjalassa yli 9600 ja Joensuussa yli 5300. Prosentuaalisesti toimeentulotukea saaneita henkilöitä kyseisen vuoden aikana oli 10,3 % asukkaista Joensuussa (lähde: SOTKAnet).

Se, miten, missä ja miksi foorumi sai alkunsa, juontaa juurensa useiden vuosien mittaiseen osallisuuden saralla tehtävään kehittämistyöhön, jota eri yhteistyökumppanuuksissa ja toimintaympäristöissä on tehty. Taustalta löytyvät mm. asiakasosallisuuden kehittämistyöhön lukeutuvat aikuissosiaalityön asiakaspalautepäivät sekä Joensuun Kansalaistalolla järjestetyt toimeentulotuen kyselytunnit. Nämä kehittämiskokeilut tiivistivät yhteistyötä ja herättivät pohdinnan, kuinka toimeentulotukeen liittyvää kehittämistyötä voisi syventää ja tiivistää.

Sossufoorumi on tiensä alkumetreillä, ja tiessä riittää mittaa. Pienin mutta innokkain yhteistyön askelin foorumi kuinkin jatkaa ja kehittää toimintaansa kuluvan vuoden aikana.

Työstä ja sen puutteesta - tarinoita bussimatkoilta

Marika Myllynen, työhönvalmentaja, KAJO-keskus
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Kuljen satunnaisesti työmatkoja bussilla ja niistä matkoista on jäänyt mieleen joitakin keskustelun pätkiä ja pohdintoja myös työllisyyteen liittyen. Negatiivisin bussimuistoni palautuu erääseen rasismin vastaiseen viikkoon, kun Lieksa-Joensuu-bussissa sain muistutuksen siitä, miksi sellainen viikko tarvitaan. Nuoret kanssamatkustajat pohtivat muun muassa, miksi maahanmuuttajat vievät työt ja elävät suomalaisten verorahoilla. Väärin oli siis sekä käydä töissä että olla käymättä.

Myös kantaväestön työssäkäynnin velvollisuudet ja oikeudet puhuttavat bussissa. Eräänä aamuna kuulin seuraavanlaisen keskustelun.

Matkustaja 1:  Ootkos sie menossa sinne Jokikadulle?

Matkustaja 2:  Niin, Jokikatu 8, onhan se sen osoite. (Joensuun kuntouttavan työtoiminnan työpajan osoite)

Matkustaja 1: Joo. Niin miekin olin siellä ensin ja nyt oon tässä Noljakassa.

Matkustaja 2: Kun 3 vuotta työttömänä kotona makkaa niin sitten ne laittaa jonnekin.

Matkustaja 1: Niin. Kolme vuotta se oli miullakin työttömänä. Se oli ihan mukava se Jokikatu, pääsi  tekemään käsillä kaikkea.

Matkustaja 2: Onhan se hyvä edes yksi päivä.

Matkustaja 1: Niin joo. Ja laittaahan ne sitten enemmänkin – jos jaksaa.

No nyt kun jutellaan niin meinasin jo unohtaa jäädä oikeella pysäkillä. Eipä muuta kun työn iloa!

Matkustaja 2: No sitä samaa!

Kanssamatkustajiani kuunnellessani ajattelin ensiksi puhujan suhtautuvan negatiivisesti siihen, että hänet on ”laitettu” työtoimintaan.  Pidemmälle kuunnellessani paljastui, että hän olikin oikeastaan tyytyväinen siitä, että oli päässyt tekemään jotain - edes yhtenä päivänä viikossa.

Elämäntilanteita on erilaisia. Joskus tuntuu, että pystymme ohjaamaan elämäämme ja joskus taas koemme ajelehtivamme eteenpäin ulkoapäin ohjatussa virrassa. Ihanteellista tietysti olisi, ettei ketään tarvitsisi laittaa mihinkään, vaan työtön henkilö voisi itse omien voimavarojen mukaan kantaa kortensa yhteiseen kekoon esimerkiksi osallistumalla vapaaehtoistoimintaan jossakin järjestössä. Näinhän monet tekevätkin tai sitten esimerkiksi auttavat tukea tarvitsevia omaisiaan. Ja kyllähän aktiivinen työnhakukin käy ajoittain ihan työstä. Toisaalta aina ei ole voimavaroja etsiä sopivaa tekemistä itse tai joskus toiminta, johon lähtee aluksi hieman vastahakoisesti, voikin osoittautua parhaaksi asiaksi pitkään aikaan.

Lähteminen uuteen työhön, kuntouttavaan työtoimintaan tai vapaaehtoistyöhön ei ole aina helppoa, mutta usein se palkitsee ja vie eteenpäin. Yksi päivä viikossa kuntouttavassa työtoiminnassa voi johtaa kohta useampaan päivään ja kuntouttavasta työtoiminnasta taas voi jatkaa esimerkiksi KAJO-keskuksen kautta palkkatukitöihin yhdistykseen ja sieltä taas eteenpäin uusiin työtehtäviin tai opiskelemaan. Bussissa matkustajat olivat päässeet yhden askeleen eteenpäin ja toivon todella, että heidän kohdallaan se aukaisi taas uusia polkuja.

Bussissa kohtaamiset ovat lyhyitä ja työtilannetta tai muuta hyvinvointia ei välttämättä ihmisestä päällepäin näe, vaikka joskus luuleekin näkevänsä. Eräänä aamuna bussiin nousi nuorehko nainen, jonka fyysinen olemus, ylipaino, likaiset hiukset, virttyneet vaatteet, ei vastannut kovinkaan paljon sitä wellness-ihannetta, jota mediasta näkee. Ajattelin, että nainen varmaankin on työtön, eikä muutenkaan kovin hyväosainen. Ehkä hän olikin työtön, en tiedä. Se ei kuitenkaan ollut koko kuva hänestä. Naisen mukana bussiin nousi tämän pieni poika. Ennen kuin bussi ehti kunnolla lähteä liikkeelle, poika nousi penkilleen puoliseisovaan asentoon ja alkoi kuuluttaa meille kanssamatkustajille iloisella pienen pojan äänellään: ” Minun äitini on maailman paras! Koko maailman paras äiti on minulla.” Hymyilin koko sen aamun.

Järjestöstrategia vastaa muutokseen

Katja Asikainen, järjestökehittäjä
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys vetää Pohjois-Karjalan yhteisen järjestöstrategia-projektia. Järjestöstrategiaa työstetään 1.12.2014–30.4.2015 ja valmiin strategian on tarkoitus nähdä päivänvalo kesäkuussa 2015.

Edellisen kerran järjestöt ovat koonneet yhteiset tavoitteensa koko maakunnan kattavasti, kun vuonna 2007 tehtiin hyvinvointialan järjestöstrategia. Kyseessä oli tuolloin ensimmäinen maakunnallinen järjestöjen yhteinen tahdonilmaus valtakunnassa.

Nyt tehtävä järjestöstrategia konkretisoi järjestöjen osalta maakuntaohjelmassa 2014–2017 esitettyjä tavoitteita, vastaa toimintaympäristön muutoksiin ja niistä syntyviin kehittämistarpeisiin hyvinvoinnin näkökulmasta. Mukaan kutsutaan kaikki pohjoiskarjalaiset järjestöt! 

Miksi järjestöstrategiaa sitten tarvitaan?

Haluan ajatella strategian olevan pohjoiskarjalaisen järjestökentän yhteinen visio ja yhteisen tahtotilan julistus joka kertoo järjestöjen monipuolisesta työstä ihmisten hyvinvoinnin, osallisuuden ja terveyden edistäjänä.

Järjestöjen toimintaympäristö muuttuu hurjaa vauhtia. On kunta- ja sote-uudistusta, väestö ikääntyy, teknologia on tullut palveluihin ja viestintäämme, ympäristön tila heikkenee ja elämme yhä monikulttuurisemmassa yhteiskunnassa. Kaikki muu muuttuu, muuttuvatko järjestötkin? Tätä pohdintaa yhdistystoimijoiden mielissä järjestöstrategia-projekti haluaa lisätä.

Järjestöstrategiasta ei tehdä vain yhtä yleistason maailmaparannusohjelmaa yhdistysten hyllyihin pölyttymään. Haemme tositarkoituksella yhteistä näkemystä Pohjois-Karjalan järjestökentän tulevaisuudesta ja tavoitteista. Strategia toimii valmistuttuaan työvälineenä järjestöille, kunnille ja muille hyvinvointialan toimijoille. Jotta kunnilla olisi tieto, mitä ne voisivat tehdä järjestötoiminnan kehittämiseksi. Jotta yhdistykset löytäisivät nykyistä helpommin yhteistyön paikkoja ja jotta olisi konkreettisia ideoita miten lähteä uudistamaan oman yhdistyksen toimintaa.

Lisätietoa Järjestöstrategiasta 

Yhteistä Hyvää. Pohjois-Karjalan hyvinvointialojen järjestöstrategia 2015